tiistai 20. tammikuuta 2015

187. Vanhan Englannin edistys


Hannu Leinonen ja Eino Lyytinen:
Iso-Britannia. Imperiumista Euroopan reunalle.
Kleio ja nykypäivä -sarja, 262 sivua.
Valtion Painatuskeskus 1993.
*
Opinpa uutta Britanniasta (vuonna 1996 lueskellessani):
*
Minulla oli kouluhistoriasta käsitys, että suursota 1914-18
(ensimmäiseksi maailmansodaksi myöhemmin nimetty)
tarvitsi niin paljon sotamiehiä, että naiset tarvittiin siviilitöihin
-> Naiset osoittivat pärjäävänsä miestenkin töissä
-> Naisten työssäkäynti jäi sitten pysyväksi
-> Naiset ansaitsivat äänioikeuden yhteisössä
*
Mutta naisilla oli ollutkin KUNNALLISVAALEISSA
äänioikeus Englannissa jo vuodesta 1869!
Koululautakuntien jäseniksi valittiin naisia jo 1870!
Köyhäinhoito ja sosiaaliset kysymykset olivat asioita,
joissa naisten asiantuntemus hyväksyttiin jo varhain.
*
Sen sijaan valtiolliset kysymykset: Sodat. Ulkomaankauppa?
 "Eivät kai naiset sellaisista ymmärtäneet tai välittäneet?"
*
Entäpä nykyaikamme? Valistuneet 1960-luku, 1970-luku?
Naisministerit olivat opetus- ja sosiaaliministereitä.
Ei naista ulkoministerinä, Ei pääministerinä,
Ei naista puolustusministerinä, Ei kauppaministerinä.
Maailma ei mullistunutkaan kuin vasta hiljattain!
*
Maailman ensimmäinen naispuolinen pääministeri oli
Ceylonin (Sri Lanka) Sirimawo Bandaranaike 1960-1965,
uudelleen 1970-1977 ja 1994-2000 (elinvuodet 1916-2000).
Hän peri murhatun miehensä Salomon B:n vaikutusvallan.
*
Intiassa pääministerinä oli Nehrun tytär Indira Gandhi
1966-1977, 1980-84 (murhattiin, elinvuodet 1917-1984).
*
Britanniassa: Margaret Thatcher pääministeri 1979-1990.
Hänkin aloitti aiemmin opetusministerinä 1970-1974.
Suomessa puolustusministerinä Elisabet Rehn 1990-1995.
*
Kirjan alun politiikka oli yllättävän KIINNOSTAVAA!
Luotiinkin brittiläistä hyvinvointivaltiota jo ennen I m.sotaa.
Liberaalipuolueen hallitus, valtiovarainministeri
David Lloyd George, paketoi budjettiin sosiaalipoliitisia
uudistuksia YHDESSÄ oikeiston toivomien sotalaivojen
kanssa, kun näiden varjolla voitiin tehdä suuria korotuksia
perintö- ja tuloveroon sekä alettiin verottaa maan
ansiotonta arvonnousua, luotiin auto- ja polttoainevero,
sekä lisävero suurituloisille. Vuonna 1909!
Mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa!
Nykymaailma on liberaalien kannalla!
Puolustusmenot ovat toimivin syy korottaa veroja!!
*
Ylähuoneen valta lopetettiin, kun se yritti vastustella:
pääministeri H.H. Asquith (lib) ilmoitti, että
ylähuoneeseen nimitetään niin monta UUTTA pääriä,
jopa 249, kunnes sinne kertyy uudistusmielinen enemmistö!
Ei tarvitse, ei uusia, ne vanhat mieluummin perääntyivät
ja taipuivat. Eleganttia taktikointia... jälkikäteen katsottuna.
*
Parlamentin alahuone, vuoden 1923 vaalit:
konservatiivit häviävät 87 paikkaa, saavat 260,
liberaalitkin häviävät, saavat 159,
työväenpuolue voittaa, saa 191 paikkaa
ja muodostaa ensimmäistä kertaa hallituksen,
mutta kuten luvuista näkyy, se on riippuvainen
liberaalien tuesta saadakseen enemmistön,
eikä voi toteuttaa radikaalia sosialistista ohjelmaansa...
*
Englanti on ollut lähellä, että siitä olisi tullut sosialistinen valtio! Olisiko siitä tullut positiivisempi malli kuin mitä siperialainen, maaorjien ruoskimisen raa'istama Neuvostoliitto saattoi olla? George Orwell kuvitteli 1948 hirvittävän sosialistisen Britannian "Vuonna 1984".
*
Britanniassa oli toimivaa parlamentarismia! Samaan aikaan kun
Venäjällä, Saksassa; ja Italiassa hautuivat julmat
stalinit, leninit, hitlerit ja mussolinit.
*
Yhteyksiä nykyaikaan: 1925 valtiovarainministeri Churchill
(konservatiivi, aiemmin liberaali) sitoi punnan arvon dollariin
vuoden 1914 tasolla -> eli tapahtui siirtyminen kultakantaan
-> brittituotteiden hinnat nousivat, vienti vaikeutui
-> hiilikaivokset joutuivat vaikeuksiin, omistajat vaativat
palkanalennuksia ja pidempiä työpäiviä! (joustoja).
Ay-liike vastasi lakoilla, yleislakolla...
- tulipa mieleen 1990-luvun ERMit ja EMU-tavoitteet...
Suomen markan puolustus liian korkean kurssin
*
****
*
Jatkoksi pätkä vanhan iloisen Englannin runokieltä:
*
If all be true that I do think,
There are five reasons we should drink:
Good wine, a friend, or being dry,
Or lest we should be, by and by,
Or any other reason why.
 - Dr. Henry Aldrich (1647 - 1710)
*
*
So, Nat'ralists observe, a Flea
Hath smaller fleas that on him prey,
And these have smaller fleas to bite 'em,
And so proceed ad infinitum.
- Jonathan Swift
*
(Siis kirpullakin havaitaan
pienemmät kirput kimpussaan;
taas näillä kirppuloiset on,
ja niin käy ketju loputon.)
- suom. Ritva ja Tapio Tuomi. Teoksessa:
Murray Gell-Mann: Kvarkki ja jaguaari (1996)
*
*
Big whorls have little whorls,
Which feed on their velocity;
And little whorls have lesser whorls,
And so on to viscosity.
- Fyysikko L.F.Richardson
*
(Liikettä suuren pyörteen syö
vähäisempien kitkatyö;
näin pyörteet yhä pienemmät
viskositeettiin päätyvät.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti