torstai 15. tammikuuta 2015

181. Käsi kättä pesee


Melko paljon itseään täynnä oleva Kouri kertoi elämäkerrassan mielenkiintoisia asioita liike-elämän mafiasta. Venäjällä käytetään mafia-sanaa sikäläisen liike-elämän ja rikollisuuden yhteenkietoutumisesta. Ajattelin ennen, että se on ehkä liioiteltua, mutta nyt (vuonna 1997), että oikeastaan se olisi hyvä sana jopa Suomeen?
*
Liike-elämän mafia? Kun näyttää kykyjä jossakin, kuten Pentti Kouri, pääsee piireihin. Piireissä tosi kovat kundit pääsee vielä sisempiin piireihin? Voi olla nero tai häikäilemätön tai taitava käyttämään muita hyväkseen? Muodostuu kaveripiirejä, mafiaperheitä, jotka auttaa toisiaan ja sotii toisia perheitä vastaan? Joku pettää perheensä ja liittyy toiseen? Mutta kerran pettäneen pelätään pettävän toistekin, toisetkin, siinä vaara.
*
Pohjolassa Pentti Talonen nujersi valtataistelussa Yrjö Niskasen, mutta Niskanen voitti toisen erän (Talonen lähti professoriksi Lappeenrantaan). Niskanen sitten eläköityessään järjesti (kykynsä näyttäneen) Iiro Viinasen seuraajakseen. Viinanen ei ollut kiitollinen, vaan saatuaan valtaa heitti Niskasen ulos tuoleilta, joilla tämä olisi vielä halunnut istua.
*
Jos haluaa vetää yhtäläisyyksiä mafia-kummisetiin, niin liike-elämän kovanaamat, Niskanen, Jukka Härmälä yms. harrastavat aina yhdessä metsästystä, kuten myös Kekkonen ja Neuvostoliiton kommunistijohtajat. Jonkinlainen veri-riitti - kaikki ovat tappajia... Sitten nämä toistensa veljet ja kummisedät ovat aina toistensa johtamien yhtiöiden hallituksissa ja siellä nostavat vurotellen aina toinen toisensa palkkoja.
*
Kun Uffe joutuu pulaan, niin Arja ja Paavo auttavat. Joskus joku mokaa liian pahasti, kuten Jaakko Lassila. Tämä yritti taistella vastaan, mutta liittolaisetkin katsoivat, että kyllä nyt täytyy Jaska uhrata, ja onkin hauskaa potkia Jaskaa, kun sitä on saanut pelätä ennen!
*
Jonkinlaista karua moraaliahan noissa mafioissa noudatetaan. Murhia ei tehdä. Tosin jos joku Kari Kairamo sattuu tekemään itsemurhan, niin onhan se joidenkin etu. Sitten jos joku kovis sattuu olemaan isänmaallinen (viihtyi RUK:ssa aikoinaan tai isä oli sotasankari tai muita syitä), niin hän ei tykkää hyvää, jos joku toinen koviksista "ei oo isänmaallinen!" On ollut pitkään pyhiä asioita, joita ei ole saanut myydä ulkomaalaisille.
*
Raha ei ole juuri kenellekään ainoa arvon mitta, vaan ihmiset ovat tunnekimppuja. - Vastaavasti KAIKKI ovat itse mielestään moraalisia. Pentti Kourikin todistelee, että hän itse on hyvä eikä ole koskaan mitään pahaa tehnyt, sen sijaan esim. Jaakko on tyhmä ja paha ihminen, puhumattakaan Hanneksesta, joka kieroilija, roisto, petollinen ja kateellinen ihminen?
*
Politiikassa samaten mafiat: Väyrynen järjesti, ettei Eeva Kuuskoskesta puoluejohtajaa, vaan "omasta pojasta" Esko Ahosta. Mutta Esko ei ole ollutkaan uskollinen Paavolle, vaan potki Paavoa ja Paavo yritti syrjäyttää Eskon.
*
Vihreässä Liitossa on puhuttu Helsingin "Pyhästä perheestä" eli miten jo teineistä asti toisensa tunteneet Haavisto, Hautala, Sauri ym. auttavat aina toinen toistaan?
*
Vänsterförbundetissa Claes Andersson ja Ralf Sund hoitivat asiat keskenään ruotsiksi. Pirstova valtataistelu käynnissä, Seppänen toivoi että hänelle jäisi tarpeeksi iso palanen? Seppänen oli mukana Oulun Kokoomusnuorissa, siirtyi liberaalien kautta vasemmalle Kauppakorkeakoulussa, jossa hänen muistetaan tehneen valituksen oikeustieteen prof. P.J. "Myy" Muukkosesta, kun tämä ei ollut vastaanottoaikana opiskelijoiden tavattavissa, vaan hoiteli yksityisiä bisneksiä.
*
Ilkka Kylävaara kertoi kirjassaan "Makea elämä" kapakkatappelustaan Mika Kaurismäen kanssa. "Kaurismäkiä harmittaa, kun olen paljastanut salaisuuden, että he eivät syntyneet työläiskotiin vaan kultalusikka suussa perheeseen, jossa isä oli suuren vaatetusalan konsernin Reima-Tutta Oy:n toimitusjohtaja Kankaanpäässä."
*
Neuvostoliiton politbyroossa vanhojen miesten kerho täydensi itse itseään, mutta keski-ikä kohosi ja kohosi: Brezhnev-vanhus kuoli, Andropov heti perään, Tshernenko-vanhus perään. Nuorempi Gorbatshov poimi suosikikseen Jeltsinin, mutta antoikin tälle potkut. Tämä päästyään valtaan antoi potkut Gorbatshoville. Venäjällä on palattu elinikäisen tsaarin valtaan.
*
Sveitsi on poikkeava kummajainen, kun kansanäänestyksiä järjestetään jatkuvasti. Valta hajaantuu. Presidenttikin on virassaan vain vuoden. Kukaan ei muista ketään huomattavaa sveitsiläistä poliitikkoa?
*
Havaintojen rönsyilyä, vuodelta 1997, vailla ratkaisuyritystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti