lauantai 28. syyskuuta 2013

122. Sanaristikoiden ratkaisijan lauantai


Sotaveteraani, tykkimies, alikers, opiskelija (1946-49), ekon. (1949), NVL (=Nuoren Voiman Liiton jäsen) Olavi Aleksanterinpoika N:n (1924 - 1996) jäämistöstä löytyi tusina julkaisematonta novellia, joista ehkä viehättävin (1947) kuvaa lukutoukan poikamieselämää kesälauantaina sodan jälkeen...

("Romaani on sika, joka syö mitä vain", väitetään. Onnistuisiko tarina tietosanakirjan selailusta? Kulttuuritoimittaja Minna Lindgren on kokeillut, hän keksi lukea V. Hämeen-Anttilan yksinään kokoaman tietosanakirjan, jonka selitykset lyhenivät loppua kohti juostessa ja josta Kiina unohtui kokonaan pois.)

Tarina sanaristikoiden täyttämisestä sisältää ristisanatehtävien arvoitusten ratkomista, kuten perinteinen salapoliisiromaani tavallaan.

(Kiireiselle: Oikotie pääasiaan alkaa kolmen tähden *** rivin jälkeen.)


"RISTISANA-VILLE (1947)

Hehkuvan kuuma auringonkehrä valaa kesäisenä hellepäivänä
tulisia, lamaannuttavia sädekimppujaan yltäkylläisen runsain
lähetyksin länsirannikon pikkukaupungin ylle. Helle on
lamaannuttanut kaupungin normaalioloissakin vähäliikenteisen
katukuvan suorastaan omassa hiljaisuudessaan haukottelevan
uinuvaksi.

Joskus muutamat harvat yksinäiset kulkijat
laahustavat hitaasti ja helteen uuvuttamina välttämättömillä
asioillaan. Vain pakottavat syyt voivat saada jonkun
poloisen kulkijan liikehtimään kadulla tällaisessa
helteessä.

Vähäinenkin käveleminen pusertaa valtaisan hien
ihon pintaan ja liimaa vaatteet siihen kosteaksi
käärinliinaksi. Tukahduttavan painostava tunne
valtaa koko ruumiin.

Paahtava helle tunkeutuu kaikkialla sisälle huoneisiinkin.
Sen unettava väreily leijuu pääkadun varrella, lähellä
satamaa sijaitsevan, kaksikerroksisen kivitalon yläkerran
huoneistossa, johon on sijoittunut puutavaraliike
Kuutio & Co:n pääkonttori.

Kolmen tilavan huoneen kalustus on tavanomaista, jykevää
standardimallia. Perimmäinen huone on kaikkein pyhin
johtajien yksityiskonttori, johon vain harvat ja valitut
asiakkaat johdatetaan asioitaan selostamaan.

Etummaisissa, hyvin avarissa huoneissa työskentelevät
kassanhoitajatar sekä konttoristit ja lähettipojat.

Itsekukin työmyyrä koettaa aika ajoin piristäytyä, ja kotvan
kestävän tarmonpuuskan yllättäessä todella keskittyä
työhönsä. Valitettavasti hyvät yritykset päättyvät kohta
samaksi matelevaksi junnaamiseksi.

Kirjoittaminen ja laskeminen lamaantuu verkkaiseksi, haluttomasti
suoritetuksi askarteluksi, joka vain rutiininomaisen
automaattisuutensa vuoksi tuottaa tottumuksen
voimasta vähäisiä tuloksiakin.

Seinällä raksuttelee unettavan yksitoikkoisesti
suurikokoinen kaappikello. Sen osoittimet näyttävät matavan
eteenpäin radallaan etanan marssitahdissa.

Lauantai-iltapäivän helle on tunkeutunut kellonkin
sisimpään, saattaen sen koneiston herpaannuksen tilaan.

Ikkunan viereisen pöydän ääressä, huoneen nurkassa istuu
eräs liikkeen konttoristeista, noin kolmikymmenvuotias,
pitkähkö mies, joka näyttää syventyneen työhönsä
perusteellisemmin kuin hänen työtoverinsa samassa huoneessa.

Lähettipoika tuo pöydälle melkoisen nipun ylösottajien
tauluja laskettaviksi. Lautatarhan satamassa on parhaillaan
lastaus käynnissä. Lastauspaikalla täyttyneet taulut pitää
laskea sitä mukaa kuin ne valmistuvat.

Lastauksen loppuvaiheessa on muutakin työruuhkaa, joten
laskentaa ei voi lykätä loppuselvittelyihin. Laivauspapereiden
laatiminen ja selvittely vaatii sekin oman aikansa.

Nopeasti ja tottuneesti Vilhelm Kartio suorittaa
laskentatyötään, joka onkin yksinkertaista, mutta suurta
huolellisuutta ja tarkkuutta vaativaa laskemista.

Hänellä on työssä apuvälineinä laskukone, laskutikku sekä
paksu, yli viisisataasivuinen tiiliskiviromaanin kokoinen
standerttikirja. Kirjan sivut ovat aivan täynnään pelkkiä
numerotaulukoita.

Laji lajilta Vilhelm laskee tauluista lankkujen, soirojen ja
lautojen kappaleluvut, muuttaen kunkin lajin yhteisen
kappalemäärän englanninjaloiksi.

Saatuaan selville taulussa olevien eri kokojen yhteiset
jalkamäärät, hän selailee näppärästi avoinna edessään
lepäävästä standerttikirjasta kyseessä olevan koon esille.

Oikean aukeaman käännyttyä esiin hän poimii sieltä
tarvitsemansa luvut, jolloin puutavaran jalkamäärät
muuttuvat standerteiksi.

Taulu taulun jälkeen tulee lasketuksi ja muutetuksi
lajeittain standerteiksi. Sitä mukaa Vilhelm ojentaa taulut
vastapäätä istuvalle neitoselle, joka laatii niistä edelleen
yhdistelmät. Lähetyslistat saatuaan laskuttaja rupeaa heti
kirjoittamaan niitä vastaavia kauppalaskuja.

Kello on hiljalleen raksutellut minuuteista tunteja. Työajan
päättymishetki on kohta käsillä. Sen lähestyminen virkistää
konttoriväen mielet erikoisesti näin lauantai-iltana.

Työviikko on taas mitattu täydeksi. Edessä odottavat
sunnuntain lepo sekä itsekunkin maun mukaiset huvitukset.
Konttoristit käyttävät työajan viimeiset minuutit pöydällään
lojuvien papereiden ja kirjojen järjestelyyn.

Maanantai-aamun arkisen aherruksen seuraamista täytyy sen
verran ajatella etukäteen, sillä puhtaan pöydän ääressä on
helpompi päästä aikanaan jälleen työhön kiinni.

Työpäivän täytyttyä konttorin väki hajaantuu iloisesti
hälisten kukin kotiinsa. Vilhelm Kartio astelee verkalleen
asuntoaan kohden. Hän poikkeaa matkan varrella erään
lehtimyyjän luo, ostaakseen muutamia aikakauslehtiä.
Valikoituaan mieleisensä lehdet hän jatkaa matkaa
asunnolleen.

Vilhelm asuu erään perheen luona täysihoidossa. Hänen
haltuunsa uskottu huone on melko pieni, mutta silti
kodikkaasti kalustettu. Ikkunan pielessä on sirotekoinen
kirjoituspöytä ja sen sivulla isokokoinen kirjakaappi
täpötäysine kirjahyllyineen.

Kirjarivien kuluneet, mutta silti siistit selkämykset
kertovat todellisesta kirjojen ystävästä. Näistä kirjoista
on ammennettu tietoa ja virkistystä, joten ne eivät ole
isäntänsä palveluksessa pelkästään hyllymetrien täytteenä
lojumassa tai seinän koristeena.

Samalla seinustalla on pienempi pyöreä pöytä ja sen ääreen
sijoitettuna pehmeä laiskanlinna sekä pari muuta tuolia.
Vastakkaisella seinällä sijaitsee kaappi, jonka päällä on
upea radio. Vuode ja pieni jakkara täydentävät lopullisesti
huoneen kalustuksen.

Huoneessaan Vilhelm jättää ostamansa lehdet toistaiseksi
kirjoituspöydälle. Hän penkoo kaapista esiin puhtaat
liinavaatteet, kääräisee ne pyyheliinan ja saippuan kera
pakettiin, ja lähtee kylpemään parin kadunkulman päässä
olevaan saunaan. Siellä hyvät löylyt nautittuaan ja
peseydyttyään hän on taas kuin uusi mies. Helteen aiheuttama
vähäinen väsymys ja lamaannus ovat kuin pois pyyhkäistyt.

Reippain mielin Vilhelm palaa asuntoonsa, jossa ilta-ateria
jo odottaa. Sen syötyään hän lähtee tavanmukaiselle
kävelylenkilleen kiertelemään merenrantamia. Ulapalta
noussut tuulenvire on pyyhkäissyt tiehensä painostavan
helteen ja muuttanut ilman siedettävän vilpoisaksi.

Rantapolulla vallitsee tähän aikaan vuorokaudesta
täydellinen rauha. Siellä kävellessä on tilaisuus
nautiskella luonnon kauneudesta täysin siemauksin. Aallot
loiskivat laiskasti kallioitten rosoisiin kylkiin. Joitakin
lintuja leijailee ylväin siivenlyönnein rantaviivan yllä.

Voimakas havuntuoksu lehahtelee ilmassa. Kuivuneiden
havunneulasten kattamalla polulla asteleminen tuntuu
kevyeltä ja joustavalta ponnahtelulta.

Viikon kuluessa kertyneet konttorin pölyt karisivat jo
saunassa pois. Parituntisen iltalenkkinsä aikana Vilhelm
ahmii ahnein hengenvedoin raikasta meri-ilmaa, nautiskellen
sen suomasta virkistävästä ja rauhoittavasta tunteesta.

Ajatukset pyrähtelevät vapaille liitolennoilleen
mielikuvituksen maille. Arkielämän murheet, pulmat ja
askareet kaikkoavat kauas pois. Tilalle astuvat valoisat
mietteet ja kuvitelmat kaukomaista, niiden kiehtovista
ihmisistä ja vieraasta elämänrytmistä.

Päivällä kiusallisesti ahdistanut, helteen aiheuttama
raukeus häipyy tipo tiehensä. Sielultaan ja ruumiiltaan
virkistyneenä Vilhelm palaa asunnolleen.

Kotiin tultuaan hän ensi askareekseen avaa radion. Sieltä
löytyy sopivalta aaltopituudelta asema, joka sinkoaa
avaruuteen kevyehköä, leppoisan piristävää musiikkia.

Rasia hyviä savukkeita ja tuhkakuppi on parasta siirtää
mahdollisimman mukavasti käden ulottuville.


***

Vilhelm siirtää vielä kirjoituspöydältään paksun nipun
aikakaus- ja kuvalehtiä toiselle pöydälle. Sitten hän uppoaakin
laiskanlinnansa pehmeisiin uumeniin, eikä aio sieltä vähiin
aikoihin ylös nousta.

Vilhelm sytyttää savukkeensa ja
kääntää samalla tänään ostamastaan lehdestä
kilpatehtäväsivut näkyviin. Sijoitettuaan lehdet vielä
ratkaisuaikojen mukaisen järjestykseen hän syventyy
perusteellisesti erääseen Kuvalehden ristisanatehtävään.

Vilhelm askaroi nyt omassa elementissään. Hän on todellakin
auttamaton Ristisana-Ville, joksi työtoverit ovat hänet
ristineet, havaittuaan miehen kovin innokkaaksi
ristisanahulluksi. Eipä silti, kyllä Vilhelm mielellään
pohtii ja ratkoo matemaattisia tehtäviä ja mitä tahansa
ongelmia. Ristisanatehtävät ovat kuitenkin hänen
päähobbynsä, joka viehättää kaikkein eniten vapaa-aikojen
harrastuksena.

Mikäpä onkaan mielenkiintoisempaa askartelua hänenlaiselleen
kilpatehtävähullulle, kuin tottuneen tehtävämestarin
laatiman sanaristikon pulmien ratkominen. Parhaimmissa
ristisanatehtävissä on jo selityksetkin laadittu niin
ovelaan muotoon, että niiden tarkoituksen selvitys vaatii jo
oman pohdintansa, ennen varsinaiseen puuttuvan sanan
etsintään ryhtymistä.

Todella hyvän sanaristikon täydellinen
ratkaiseminen vaatii melko monipuolisia tietoja mitä
moninaisimmilta elämän aloilta. Aikaisempien tietojen ja
kokemuksen perusteella tuntemattomiksi jäävät sanat pitää
saada johtamalla erilaisten ajatusyhtymien avulla selville.

Lähdekirjat antavat sitten lopullisen uskonvahvistuksen ja
tiedonjyvät, jotka voi tallettaa varastoon seuraavaa
käyttötilaisuutta varten.

Ensiluokkaisten sanaristikoiden ratkaisemisesta ei selviä
pelkästään jollakin pesupulveri- ja pitäjätietoudella eikä kaiken
maailman lyhennyksillä, jotka kukoistavat aloittelevien
tehtävänikkarien laatimien ristisanatehtävien painolastina
ja täytteenä.

Vilhelm uppoaa täysin suurristikon arvoitusten
ratkaisemiseen. Radiosta aaltoileva viihdemusiikki eliminoi
ympäristöstä pienimmätkin hälyäänet, luoden huoneeseen
rauhallisen, kodikkaan tunnelman.

Ristisana-Villen suupielessä kytevä hyvä savuke lisää omalta
osaltaan lauantai-illan leppoisan viihtyisää nautintoa.
Ratkaisijan mielessä välähtelevät sanat soveltuvat hyvin
lomittain ruutuihin.

Ruudukko täyttyy hyvää vauhtia. Kolme
nurkkaa on jo valmiina, mutta neljännestä kulmasta puuttuu
vielä viisi sanaa, joiden löytäminen tuottaa vaikeuksia.

Vilhelm koettaa pusertaa aivojensa komeroista esiin näihin
aukkopaikkoihin soveltuvia sanoja. Sanoja välähtelee
mielessä paljonkin, mutta mikään niistä ei tunnu kelpaavan
juuri tähän tarkoitukseen.

Eipä auta muu, kuin jättää mukava laiskanlinnassa istuminen,
ja noutaa kirjahyllystä avuksi Tietosanakirjan sopiva osa.

Isotieto antaa tavallisesti avun melkein mihin tahansa
pulmaan. Vastaus löytyy joskus sellaisenaan, mutta toisinaan
se pitää etsiä systemaattisesti johtamalla sanoja ja
sanayhteyksiä peräkkäin koettelemalla. Tietojen piiri
avautuu samalla sellaisille elämänaloille, joilta hataria
kohtia on tullut esiin.

Seuraavan kerran saman pulman tullessa vastaan, asiaa ei
tarvitsekaan enää penkoa esille Tietosanakirjasta, vaan
oman muistin asianomaisesta lokerosta.

Vilhelm tutkii selityksistä, mikä puuttuvista sanoista olisi
helpoimmin löydettävissä. Numerossa 38 vaakasuoraan on
selityksenä vain: "katolinen pyhimys". Mistäpä niiden nimiä
tietäisi sellainen lukija, joka ei tunne katolista oppia.

- Neljä kirjainta. Ensimmäinen on N, toinen E, sitten seuraa
toistaiseksi pimeä ruutu ja viimeisenä on I.

- Kolmas kirjain on ilmeisesti konsonantti, koska sitä
ympäröivät vokaalit molemmin puolin. Täytyypä kurkistaa
Isosta Tiedosta NE:n jälkeen järjestyksessä kaikki
konsonantit. Eiköpähän sieltä tule pyhimyskin vastaan.

- Nebi, Neci, Nedi, Nefi, Negi: Mikään niistä ei sovellu
tähän tarkoitukseen. Täytyy jatkaa edelleen. Nehi, Neji...
Nepi, Neri. NERI, Jopas löytyi!

- Minkäslainen mies se on ollut. Täytyy ihan tutkia, jotta
olisi vanha tuttu seuraavan kerran vastaan tullessaan.

- Neri, Filippo (1515-1595), katolilainen pyhimys,
oratoriaaninen (ks.t.) pappisveljeskunnan perustaja,
korotettiin 1622 pyhimykseksi. N. on Fransiscus Assisilaisen
jälkeen katolisen...

- Se juttu on sitten aivan selvä. Katsotaanpa seuraavaa
probleemaa.

- Viisi kirjainta, ensimmäinen S, kolmas L ja muut ruudut
tuntemattomia suuruuksia toistaiseksi. Selityksenä on vain
"heisi". Mikähän sekin on?

- Heisimadot tiedän entuudestaan, samoin heisipuun, mutta
miten niistä saisi kokoon tuohon soveltuvan sanan.

- Heisi... mato... liero. Ei käy. Koiranheisipuu, heisipuu.
Täytyy turvautua Isoon Tietoon.

- Heinäsuo, heinätavi, Heinävesi, Heisimadot... tuossahan se
on, mutta voi miten paljon selostusta pitkänä rimpsuna. Onpas
siinä kahlaamista!

- S ensimmäinen, L kolmas, viisi kirjainta. Ei tuosta
tekstistä ollut mitään apua tähän pulmaan. Entä heisipuu
sitten. Ei tästäkään tule tolkkua... Jaa... onhan siellä
viittaus: ks. myös sambucus. Mitähän sieltä selviäisi?

- Sambucus. Hm! Siinä ei sitten olekaan muuta selitystä kuin
tuo tietosanakirjoille niin tyypillinen viittaus: ks. myös
saksanheisi. Katsotaan nyt sitten.

- Saksanheisi, selja (sambucus)... selja! Tulipa sekin heisi
selville.

- Saksanheisi, selja (sambucus): Caprifoliaceae-heimoon
kuuluvia puita tai pensaita, joilla on pariliuskaiset
lehdet, jokseenkin vähäpätöiset kukinnot...

Sitten puuttuu enää yksi ainut sana.

- "Edesmennyt pää". Siihen kaivataan ilmeisesti huomattavaa
henkilöä, keisaria, kuningasta, presidenttiä tai muuta
vastaavaa herraa. Viisi kirjainta, toinen ja viimeinen ovat
A, muut ovat vielä pimennossa. Ristissä olevat sanat eivät
ole tällä kertaa lainkaan avuksi.

- Edesmennyt pää. Kenenkään presidentin nimi ei mahdu
siihen. Entäs arvoisat kuninkaat. Sen tulisi ilmeisesti olla
jonkin lähinaapurin kuningas tai sitten joku huomattavampi
suurvaltain päämies.

- Kuninkaita, keisareita, presidenttejä, sotapäälliköitä.
Hm! Vain sellaiset suurmiehet kelpaavat, jotka ovat jo
kuolleita ja kuopattuja.

- Mutta onhan kirkossakin päitä vaikka millä mitalla.
Paavit, arkkipiispat, piispat.

- Paaveista ei muistu mieleen ketään sopivaa. Arkkipiispat?
Otetaanpa oman maan kirkon päät ensin,

- Johansson, Ingman, Kaila... Kaila. Siinäpä se. Edesmennyt
pää, entinen Suomen kirkon arkkipiispa. Hyvin kelpaa tämä
mies.

Kaikki sanat ovat löytyneet ristikon täytteeksi. Vilhelm
suorittaa vielä huolellisen tarkistuskierroksen. Hän tutkii
uudelleen jokaisen selityksen, ja sitä vastaavan sanan.

Varmuuden vuoksi hän alleviivaa sellaiset selitykset jotka
on syytä vielä tarkistaa lähdekirjoista. Tietosanakirjan,
kartastojen ja sanakirjojen avulla hän varmistuu näistäkin
sanoista. Sanaristikko on lopullisesti valmis ja
lähetyskunnossa.

Juuri huolelliset tarkistuskierrokset Vilhelm on
kokemuksesta todennut aivan välttämättömäksi työksi.
Alkuaikoina ratkaisuja lähettäessään hän joutui monta kertaa
manaamaan huolimattomuuttaan tarkistuksen laiminlyönnin
vuoksi.

Maltittomuus lähetyshetkellä jätti joskus pimeisiin
ruutuihin yhden tai pari kirjainta tarkistamatta, jolloin
koko muukin ratkaisuvaiva jäi tarpeettomaksi touhuksi.
Välistä häneltä oli sen vuoksi mennyt varma palkintokin sivu
suun, koska oikeita ratkaisuja sattumalta oli saapunut
vähemmän kuin jaettavia palkintoja.

Vilhelm leikkaa sanaristikon irti lehdestä, kirjoittaa sen
marginaaliin nimensä ja osoitteensa. Sitten ratkaisu
sujahtaa kirjekuoreen ja postimerkki liimaantuu lähetyksen
kuljettajaksi postilaitoksen käsittelyvaiheissa.

Ristisana-Ville nousee laiskanlinnastaan ja noutaa
kirjanpitovihkonsa, johon hän kirjaa kaikki lähettämänsä
kilpatehtävävastaukset, niiden postimaksut, sekä silloin
tällöin tipahtelevat palkinnot. Tämä kirjanpito osoittaa
hänelle ratkaisupäiväkirjansa ohella myös vuosittain
palkintosummien ja postimaksujen eroksi jäävän ylijäämän.

Palkintorahojen jäännöksellä hän kartuttaa jouluksi
kirjastoaan muutamilla mieltä kulloinkin kiehtovilla
arvoteoksilla, sen jatkuvan täydennyksen ohella, joka
kirjastoon muutenkin karttuu vuosien mittaan.

Ennen seuraavaan ongelman pohdintaan ryhtymistä Vilhelm
sytyttää uuden savukkeen kytemään. Sen makoisia savuja
siemaistessaan hän valikoi lehtipinkasta esille seuraavan
tapauksen pohdittavakseen.

Sanat rupeavat jälleen sijoittumaan ristiin ja rastiin. Alku
sujuu odottamattoman vaivattomasti ja mutkattomasti.

Ruudukko täyttyy osa osalta yhä täydellisemmäksi. Lopulta
jää jäljelle vaikeimpien sanojen joukko, joiden parissa
pitää pohtia yksityiskohtaisemmin eri vaihtoehtoja. Selitys
selityksen jälkeen siirtyy vuorollaan pohdinnan kohteeksi.

Vastine välähtää joskus siinä silmänräpäyksessä esiin
aivotyön välähdyksenomaisena tuotteena. Joskus ongelma
kuitenkin vaatii monen muistinkomeron raottamista, ennen
kuin jostakin niistä putkahtaa äkkiä ulos etsitty sana tai
käsite. Sanat soluvat limittäin sulavasti ristikkoon. Ne
täydentävät toinen toisiaan, ja väliin jäävien pimeiden
ruutujen salat paljastuvat julki melko vaivattomasti.

Radiosta kantautuu korvia hivelevä, rauhallisen virkistävä
musiikki vienoin soinnuin huoneen kaikkiin sopukoihin.
Radioaallot tarjoilevat tällä kertaa musiikin kolmen suuren
B:n, Bachin, Beethovenin ja Brahmsin iki-ihania sävellyksiä,
joihin ajan hammas ei pysty himmentävää leimaansa lyömään.

Lepopäivän aaton leppoisa tunnelma on täydellinen, sillä
suurten mestarien suurenmoiset hengentuotteet saattavat
radion välityksellä huoneen ilmapiirin väreilemään tyyntä,
ajatonta rauhaa.

Sävelten hiljaisen, hempeän aaltoilun ympäröimänä Vilhelm
jatkaa sanaristikon ongelmien selvittelyä. Jälleen on
avoinna vain kolme sellaista sanaa, joiden vastineet eivät
löytyneet ensimmäisellä kierroksella. Ne vaativat
yksityiskohtaisempaa pohdintaa.

Tuossa ensinnäkin odottaa vastinetta "tulijan
vastaanottaja", neljä kirjainta, joista vain viimeinen A on
selvillä.

- Mikähän siihen sopisi? Opas... emäntä, avaaja... portaat,
uksi, ovi... avain, matto, eteinen, eteinen... aula! Neljä
kirjainta, joista viimeinen on A. Selvä tapaus.

- Entä tämä seuraava sitten? Kolme kirjainta, ensimmäinen on
tuntematon, keskimmäinen on A. Selityksenä "pieni
tuholainen".

- Koi, täi... mikähän tähän kelpaisi? Mutta eihän sen
välttämättä tarvitse olla elollinen olento? Pieni
tuholainen? Mikä muu tuhoaa kuin eläimet. Ihminen tietysti
on vallan mahdoton tuholainen, mutta ei tähän niin suuri
tuhooja kelpaakaan, koska pienestä on kysymys.

- Luonnonvoimat, tuli, tulva, sade, lumi, rakeet... Rae!
Pienestä koostaan huolimatta se saa massavaikutuksena aikaan
suuretkin tuhot.

Seuraava sitten esille. Viisi kirjainta, selityksenä "itkun
surma". Ristissä olevat sanat ovat auttaneet sen verran,
että kolmas kirjain on T ja viimeinen I.

- Itkun surma? Luultavasti tässä tarkoitetaan vain lasten
itkua eikä aikuisten suurempia suruja. Mikä tyrehdyttää
lapsen itkun? Lelu, nukke, helistin,... Eivät ne tyrehdytä
tätä itkua. äiti, maito, maitopullo, tutti! Tutti onkin
aikamoinen itkun surma.

Tarkistuskierroksen jälkeen kirjanpitovihkon seuraava rivi
täyttyy asianmukaisin merkinnöin. Postilaitos ansaitsee
jälleen yhden postimerkin hinnan, ja vie lähetyksen perille
onneaan tärppäämään.

Radiossa seuraa musiikin kolmen suuren B:n jälkeen
poliittinen esitelmä maailman kolmen suuren valtiaan
viimeisimpien toilausten ja sotkujen aiheuttamista
tulevaisuuden näkymistä. Vilhelm nousee harmistuneena
vääntämään radion nappuloita. Hän etsii aalloilta parempaa
ja hyödyllisempää hengenravintoa. Vanha ystävällinen,
kunnianarvoisa BBC säteilee avaruuteen hyvää musiikkia,
joten radion osoitin pysähtyy toistaiseksi siihen.

Edessään lojuvasta lehtipinosta Vilhelm ottaa vaihteeksi
pohdittavaksi toisenlaisen ongelman sanaristikoiden
välityöksi. Siirtolaisen kirje. Kilpatehtävän palkinnoiksi
luvataan 2000 mk, 1000 mk sekä kymmenen 500 markan erää.
Tavallista anteliaampi palkintokilpailu, joten kannattanee
yrittää.

Tehtävässä on tavallinen kirje, joka kuitenkin on siitä
merkillinen, että sen sanoihin kätkeytyy kaikkiaan
parinkymmenen Suomen pitäjän nimet. Niiden nimet on
sekoitettu aivan tavallisiksi sanoiksi. Jokaisessa
piilosanassa on kuitenkin vain ne kirjaimet, jotka
sisältyvät kyseessä olevan pitäjänkin nimeen. Esimerkkinä
mainitaan, että kirjeen päiväyspaikka Alkula, muuttuu
kirjainten järjestystä muuttamalla, jolloin siitä saadaan
Kullaa.

Parista ensimmäisestä lauseesta ei heltiä yhtään pitäjän
nimeä, vaikka niiden sanoja vääntelisi miten tahansa uuteen
uskoon. Oikein ovela sanaseppo ja ongelminikkari näyttää
olleen tämän tehtävän laatijana. Mitähän tuohon lauseeseen
kätkeytyy: "Kesti kokonaisen viikon, ennen kuin saimme
kaikki tavaramme tänne Alkulaan."

Vilhelm muokkaa lausetta sana sanalta uuteen muotoon.
Kaikki... Kiikka. Jopa löytyi edes alkupää salatuista
pitäjistä.

Siitä ura vähitellen urkenee. Kirjeen virkkeistä rupeaa
löytymään muitakin nimiä. Laaja muuttuu Jaalaksi, verot
Tervoksi, Kauran Karunaksi, suojat Joutsaksi, vuona
Nauvoksi, vaalin Nivalaksi ja halutta Hattulaksi.

Jokapäiväisen puheen sanat muokkaantuvat aivan uutta asiaa
merkitseviksi pitäjännimiksi.

Lause lauseen jälkeen tulee vuorollaan tutkituksi. Nyt on
vuorossa virke - "kun yllätin hänet hoitamassa kotiapulaisen
virkaa kaulaa myöten noessa ja taikinassa."

Vilhelm etenee sana sanalta tätäkin lausetta.

'Virkaa' rupeaa osoittamaan sellaisia oireita, että siitä
saa kokoon Karvian pitäjän. Seuraavasta sanasta 'kaulaa'
muodostuu Laukaa.

Kirjeen peittämät salat tulevat vähitellen kaikki julki.

Kivaa onkin Kaavi, ilme on Lemi, poimia on Paimio ja Paula
on Lapua. Kirjeen allekirjoittaja Tahvo on pitäjä sekin,
sillä kirjaimista muodostuu Vahto.

Kirje loppuu, mutta pitäjäluettelosta puuttuu vielä kolme
nimeä. Pitkällisemmän pohdinnan ja huolellisen tarkastuksen
jälkeen naura osoittautuu Ranuaksi, keitos Teiskoksi ja
Olavi Ivaloksi.

Kolmas ongelma on valmiiksi selvitetty ja siitä tulee
asianmukainen kirjaus kirjanpitovihkoon.

Vilhelmin aivot ovat jo parisen tuntia harjoittaneet
vaihtelevaa ja virkistävää voimistelua. Koko viikon
askartelu pelkkien numeroiden ja kirjeenvaihdon parissa on
saanut miellyttävässä muodossa vastapainoa.

Jälleen Vilhelm tarttuu uuteen sanaristikkoon. Sekin täyttyy
kuutta sanaa lukuunottamatta kokonaan. Vaikeimmat sanat
eivät kuitenkaan selviä, vaikka niitä yrittäisi miten
johdomukaisesti pohtia, ja pinnistellä muistia niiden
selvittämiseksi. Ristisana-Ville jättää ristikon kesken ja
aloittaa vielä uuden tehtävän ratkaisemisen. Sekin jää
neljää sanaa vaille valmiiksi.

Ratkaisuinspiratio näyttää olevan tältä illalta ohi, mutta
tulihan valmiiksi pari sanaristikkoa ja yksi ongelma sekä
lisäksi pari ristisanatehtävää puolivalmisteiksi.

Lehtipinkassa jäljellä olevien ongelmien ratkaisuajat ovat
vielä niin pitkät, että mikään niistä ei kiirehdä
ratkaisuaan juuri tänä iltana. Illan tulos muodostuu varsin
tyydyttäväksi.

Vietyään lehtipinon kirjoituspöydälle Vilhelm ottaa
kirjahyllystä W. Somerset Maughamin romaanin "Of Human
Bondage", jonka mielenkiintoisessa ilmapiirissä hän on viime
aikoina vaellellut, kohentaessaan ja ylläpitäessään
englanninkielen taitoaan.

Sytytettyään uuden savukkeen kytemään hän uppoutuu innolla
seuraamaan Philip Careyn vaihtelevaa elämäntietä
Blackstablessa, Lontoossa, Heidelbergissa ja Pariisissa sekä
kaikkialla muualla, mihin englantilainen kertojamestari
kuljettaa pääteoksensa sankarin elämänvaiheita.

Vilhelm eläytyy pian täydelleen romaanissa kuvattuun
paikallistuntuun, ja siinä esiintyviin elämänkohtaloihin.
Mielikuvituksen siivin hän kiitää kauas pois pikkuisen
satamakaupungin matalasta talosta ulos, kaukaiseen, elämää
kuohuvaan, avaraan maailmaan.

Musiikin loputtua on radiosta jo pitkän aikaa kaikunut
englantilaisen esitelmöitsijän yksitoikkoinen puhetulva,
taas niiden samojen kolmen suuren maailmannavan viimeisistä
suurista päätöksistä ja ratkaisuista, joilla he ohjaavat
kansakuntien kohtaloita kohden uusia sotia ja uusia
rauhansopimuksia, uusia diplomaattisia neuvotteluja ja uusia
konferensseja, salaisia pöytäkirjoja ja uusia tavattoman
tärkeitä valtiomiestekoja. Kellon osoittimet ovat kiertyneet
tunnin toisensa jälkeen eteenpäin. Kesäinen ilta rupeaa
hämärtymään.

Näkökentän vähittäinen sumeneminen havahduttaa Vilhelmin
mielikuvituksen maailmoista arkitodellisuuteen. Kelloa
vilkaisten hän sytyttää valon ja sulkee radion
esitelmöitsijältä suun. Lukemistaan hän ei silti malta vielä
lopettaa, vaan seurailee edelleen pari tuntia Philip Careyn
vaihtelevia elämänvaiheita.

Vasta puolen yön tienoissa hän havahtuu uudelleen hereille
maailmanmatkoiltaan kotimaan kamaralle. Väsymys rupeaa
painamaan, joten lukeminen muuttuu haparoivakai sanojen ja
niiden äidinkielisten vastineiden hapuiluksi.

Vilhelm ravistautuu irti kirjan elämänpiiristä omaan lauantaiyön
todelliseen maailmaansa. Hän sulkee kirjan, sijoittaa sen
paikalleen ja rupeaa riisuutumaan.

Vilhelm loikoilee sängyssäkin pitkän tovin valveilla, antaen
ajatustensa lähteä uudelleen vaellukselle äskeisten
tapahtumain seuduille eri puolille Eurooppaa.

Viimein nämäkin aatokset uuvuttavat miehen. Hän nukahtaa
kohta sikeään uneen. Kellon osoittimet naksahtavat,
siirtyessään mittaamaan uutta tuntia alkavan viikon tuntien
ketjuun Ristisana-Villenkin elämässä."

(27.7.1947)

121. Ihmiset ja dinosaurukset?

Emeritusprofessori Richard Dawkins on osoittanut lukuisissa kirjoissaan, ettei evoluutiossa ole aukkoa, eikä evoluutiota vastaan ole löytynyt yhtään todistetta. Tieteelliset havainnot ovat yhä uudelleen tukeneet Charles Darwinin kehitysoppia. Jos esimerkiksi silmälle kuviteltaisiin "suunnittelija", tämän olisi täytynyt olla Tyhmä eikä älykäs luoja. Silmät ovat kehittyneet miljoonien vuosien aikana sellaisiksi kuin ovat.

Mutta toisaalta jo Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti "Tyhmyyden ylistyksen" (1509) ja totesi, ettei hänen valitsemallaan aihepiirillä ole äärtä eikä rajaa. Niinpä yhä uudelleen voimme hämmästyä lukemattomien ihmisten tietämättömyyttä, jota "älykkään suunnittelun uskonnon" bisneksissä käytetään luovan kreationistisesti hyväksi, jotta raha huijarisaarnaajalle vilahtaa, kun tyhjissä päissä kilahtaa.

***

Richard Dawkins kertoo teoksensa "The Greatest Show on Earth" (2009) ruotsinnoksessa "Så gick det till. Bevisen för evolutionen" (Leopard, Stockholm 2012):

Yhdysvalloissa mielipidemittausyhtiö Gallupin kyselyssä vuonna 1982 vastaajista 44 % oli sitä mieltä, että "Luoja loi nykyisen kaltaisen ihmisen joskus viimeisten kymmenentuhannen vuoden aikana" ("Gud skapade människan i stort sett i hennes nuvarande form någon gång under de senaste 10'000 åren.") (s.395)

(Kauan sitten laski Armaghin anglikaaninen arkkipiispa James Ussher ihmisen luomisen tapahtuneen tarkalleen lauantaina 22.10.4004 eKr, ellei vasta sunnuntaina 23. lokakuuta 4004 eKr, olen lukenut.)

"Ihminen kehittyi vuosimiljoonien aikana vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista, mutta Jumala ohjasi prosessia", uskoi amerikkalaisista 36 %. (s.395)

"Ihminen kehittyi vuosimiljoonien aikana vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista ilman Jumalan osuutta", uskoi vain 14 %. Eli yhteensä evoluutioon uskoi amerikkalaisista vain 50 %.

***

Britanniassa kreationistisesti vastasi 22 % (BBC Horizon / Ipsos MORI-tutkimus, 2006)
Näiden lisäksi 17 % uskoi että yliluonnollinen olento on muotoillut joitakin piirteitä älykkäällä suunnittelulla (Intelligent Design). (s.397) (Yhteensä 22+17= 39 %)

Ihminen kehittyi vuosimiljoonien aikana vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista ilman Jumalan osuutta, uskoi briteistä hiukan alle puolet, 48 %.

***

Entäpä kun Eurobarometri 2005 kysyi noin tuhannelta vastaajalta kussakin Euroopan maassa (paitsi pikkumaissa Kyproksella, Luxemburgissa ja Maltalla noin 500:lta)?

"Onko nykymuotoinen ihminen kehittynyt varhaisemmista eläinlajeista"? "Människan i sin nuvarande form har utvecklats ur tidigare djurarter"? (s.398)

Kyllä, "Sant" (eli evoluutio pätee) myönnettiin eri maissa seuraavin määrin:
85 % Islanti 83 % Tanska
82 % Ruotsi 80 % Ranska
79 % Britannia
74 % Belgia, Norja 73 % Espanja
69 % Italia, Saksa
68 % Hollanti, Luxemburg
67 % Irlanti, Slovenia, Unkari
66 % SUOMI, Tshekki
64 % Portugali, Viro
63 % Malta 62 % Sveitsi
60 % Slovakia 59 % Puola
58 % Kroatia 57 % Itävalta
55 % Kreikka, Romania
50 % Bulgaria
49 % Latvia, Liettua
46 % Kypros
27 % Turkki

Ei, "Falsk" (eli evoluutioon ei uskota) seuraavissa määrin:
7 % Islanti 12 % Ranska
13 % Tanska, Ruotsi, Britannia
16 % Espanja, 18 % Norja
19 % Viro, 20 % Italia
21 % Belgia, Bulgaria, Irlanti, Portugali, Unkari
23 % Hollanti, Luxemburg, Saksa
25 % Malta. Romania, Slovenia
27 % Latvia, Puola, SUOMI, Tshekki
28 % Itävalta, Kroatia, Sveitsi
29 % Slovakia, 30 % Liettua
32 % Kreikka, 36 % Kypros
51 % Turkki

***

"Ihmiset ja dinosaurukset elivät samaan aikaan", uskoo Eurobarometrin 2005 mukaan:
9 % Ruotsi, Sveitsi
11 % Saksa 12 % Islanti
13 % Norja 14 % Tanska, Hollanti
15 % Itävalta, Luxemburg, Tshekki
17 % Bulgaria 18 % Unkari, Slovakia
20 % Slovenia, Viro
21 % SUOMI, Ranska, Romania
23 % Kroatia, Liettua, 24 % Belgia
27 % Irlanti, Portugali, Latvia
28 % Britannia
29 % Espanja, Kreikka, Malta
32 % Italia, 33 % Puola
42 % Kypros, Turkki

Ovatko "Kiviset ja Soraset" heidän tietolähteensä?
Dino, Vilma, Retu, Siru, Betty, Tahvo ja Pam-Pam!
"Flintstones, meet the Flintstones, they're a modern stone-age family!
From the town of Bedrock, they're a page right out of history.
Let's ride through the courtesy of Fred's two feet
have a yabba dabba doo time, YABBA DABBA DOO!"

(Katso Kivisistä ja Sorasista blogikirjoitus n:o 92, kesäkuu 2012.)
(Katso Richard Dawkinsista blogikirjoitus n:o 55, heinäkuu 2010.)

tiistai 24. syyskuuta 2013

120. Itä-Saksa vuonna 1985

"Meidänkin aikanamme näyttää unelma yhdistetystä Saksan kansakunnasta jäävän haavekuvaksi, josta koskaan ei tule mitään tämän enempää." (s.154)

Näihin sanoihin päättyy Time-Life Booksin teos "Library of Nations / Germany" (1985), toimittajat John Cottrell & Ellen Galford. Suomessa se julkaistiin vuonna 1987 nimellä "Kansojen Kirjasto: Saksa", suomentanut Veli Valpola (Koko Kansan Kirjakerho).

Millainen olikaan Itä-Saksa, DDR, vielä pari vuotta ennen sosialismin romahdusta vuonna 1989.

DDR:n 3-miljoonaisesta, 14-25-vuoden ikäisten nuorisosta 3/4 kuuluu Erich Honeckerin v. 1946 perustamaan sinipaitaiseen FD-Jugend-järjestöön. He ottavat aina osaa Itä-Saksan ja Neuvostoliiton yhteisiin marsseihin ja osallistuvat vapaaehtoisiin nuorisoprikaateihin, jotka vaatimatonta palkkaa vasten ovat mukana viljankorjuussa ja mm. Siperiasta kaasua tuovan putken rakennustöissä. (s.9)

Itä-Saksassa kaikki valta kuuluu SED-puolueelle tai tarkemmin sanottuna sen Politbyroon 25:lle johtavalle jäsenelle. Politbyroo täydentää itse itsensä. Perustuslaista on poistettu maininnat "lakko-oikeudesta" ja "oikeudesta muuttaa maasta". Perustuslaki on samankaltainen kuin Neuvostoliitossa. (s.22)

Länsisaksalaiset saavat vierailla DDR:ssä, mutta tästä ilosta on maksettava kalliisti, viisumein ja lisämaksuin "itäsaksalaisten teiden kulutuksesta", vaikka juuri Länsi-Saksa on maksanut miljoonia D-markkoja Länsi-Berliiniin johtavien teiden rakentamisesta ja hoidosta. Lisäksi on pakkovaihdettava valuuttaa kymmenkertaiseen ylihintaan. (s.25)

DDR:n puolelta saavat lännessä käydä vain yli 65-vuotiaat eläkeläiset, joista ei ole enää mitään hyötyä DDR:n valtiolle, vaan jos he jäävät länteen, DDR:n ei tarvitse maksaa eläkettä. DDR on ainoa maa, jossa odotellaan malttamattomasti vanhuutta. (s.28)

DDR:n hyvinvarustetuissa erityisliikkeissä saavat vain sotilaat, valtion virkailijat ja turistit tehdä ostoksia. Muut kohtaavat puutetta tuoreista vihanneksista, tuontihedelmistä, lukkoneuloista ja kuulakärkikynistä mm. (s.30)

Valtion johtaessa ankaralla kädellä DDR on muuttumassa jatkuvasti yksitoikkoisemmaksi. (s.57)

Leninin jättiläiskokoinen patsas vartioi Itä-Berliinin uusia kerrostaloja (kuten jokaisessa muussakin sosialistisessa suurkaupungissa). (s.63)

Vaikka Itä-Saksa oli kärsinyt vähemmän sodan tuhoista, sen teollisuus oli kärsinyt enemmän Neuvostoliiton vietyä koneistoja sotakorvauksina. Neuvostoliiton suorittamien Saksan teollisuuden purkamisten on laskettu vieneen 45 % tuotannontekijöistä, kun Länsi-Saksasta oli viety pois 8 %. Itäsaksalaisten suurin ponnistuksin uudelleen rakentamat laitokset ja koneistot saattoivat joutua vielä uudelleen Neuvostoliiton purkamiksi ja pois viedyiksi rautateitse ja laivoilla. (s.105)

Vuosina 1945-53 Neuvostoliitto otti haltuunsa keskimäärin 25 % DDR:n bruttokansantuotteesta, ilman korvauksia DDR:lle. Vuonna 1953 Neuvostoliitto kuitenkin palautti DDR:lle yli 200 teollisuuslaitosta, joiden koneistot oli viety pois sotakorvauksina. (s.106)

Länsisaksalaisten työviikko oli 36 tuntia ja vuosiloma ainakin 4 viikkoa, 50 %:lla yli 5 viikkoa. Itäsaksalaisilla oli 44 tunnin työviikko ja 2,5 viikon (18 päivän) vuosiloma ja harva sai luvan matkustaa sosialistimaiden ulkopuolelle. (s.112)

Itäsaksalaiset käyttävät ruoastaan nimitystä "die Verpflegung", huolto tai muonitus - jotakin mitä vallanpitäjät toimittavat kuin sotilaille kasarmeihin. Länsi-Saksassa taas ruokavalikoimat ovat aivan suunnattomat (s.125)

Jonottaminen ja tavaranpuute kuuluivat DDR:n arkielämään. (s.109)

119. Artturi Leinosen Iivana Julma

Ylihärmässä syntynyt Artturi Leinonen (1888-1963) eli pakinoitsija "Karhuvainion Esa" ei liene kirjalliselta maineeltaan Suomen 20 kärjessä -listalla, enkä ollut häneltä aiemmin lukenut muuta kuin isosetäni muistokirjoituksen Ilkka-lehdestä vuodelta 1947.

Leinonen toimi sanomalehti Ilkan päätoimittajana Vaasassa 1929-1958 ja Maalaisliiton kansanedustajana 1936-39 ja 1941-45. Kirjoissaan hän kuvasi kotiseutuaan Pohjanmaata ja tunnetuimmat teokset olivat kolmiosainen "Hakkapeliitat" (1932-34) sekä "Lakeuksien lukko" (1920); muita "Yrjänän emännän synti" (1937), "Ilkan ja Poutun pojat" (1918) sekä "Atlanttia ja Amerikkaa katsomassa" (1938).

Käsiini osui "Johannes Jussoila", 549-sivuinen romaani uskonpuhdistuksen ajalta (Wsoy 1943).

Ensimmäiset luvut vaikuttivat verkkaisilta ja tylsiltä, koska 1500-luvun Varsinais-Suomea ja Turkua olivat kuvanneet myös vaikkapa Santeri Ivalo ja Kaari Utriokin. Jussoilan kotikaupunki on tosin Rauma.

Aloin selailla nähdäkseni matkustaisiko Johannes kauemmas, Eurooppaan. Kyllä hän käykin mm. Roomassa ja Moskovassa. Jälkimmäinen oli harvinaisempi ja eksoottisempi, joten aloin lukea tapaamisesta pahamaineisen Iivana IV Julman (1530-1584) kanssa, tsaarin, joka aloitti Siperian valloituksen ja kävi useita sotia Ruotsi-Suomea vastaan.

"Tsaarilla oli päässään turkisreunainen samettilakki, jonka reunuksessa välähteli helmirivi. Vaikka oli kesän kuumin aika, oli hänen hartioillaan turkiksilla päärmätty uumalle ulottuva silkkiviitta. Saappaat hän oli vaihtanut kevyihin tohveleihin ja ratsuhousut leveihin silkkihousuihin. Kädessä hänellä oli ainainen seuralaisensa: tulenteräväksi taottu keihässauva, jolla oli peloittava maine koko valtakunnassa. (s.321)

Vain nopealla väistöllä poika vältti keihässauvan survauksen, mutta raivostuneen tsaarin käsi koukistui heti uuteen iskuun, hänen silmänsä leimahtelivat julmasti puoliksi painuneitten luomien alla ja hampaitten välistä virtasi sihiseviä kirouksia. - -

Silloin, juuri silmänräpäystä ennen kuin tsaarin keihässauvan tutkain ehti uudelleen suhahtaa Stolnikin, pajarin nuoren pojan, ohimoa kohti, juoksi toisesta huoneesta - - nuori tyttö, - - tempasi pullon lautaselta ja kaatoi siitä kädessään olevaan pikariin viiniä. Saman tien hän joi viinin, käänsi pikarin suun alaspäin, näyttäen, ettei tippaakaan ollut jäljellä. Polvistuen tsaarin eteen hän sitten kaatoi tarjottimella olevan hopeapikarin täyteen tarjoten tsaarille. Tyttö oli solakka ja notkea kuin paju, hänellä oli yhtä musta tukka kuin pojallakin, veljellään, ja kasvot kauniiksi ruskettuneet.

Tsaari Iivana Vasiljevitsh antoi keihässauvansa vaipua. Hän ei enää vilkaissutkaan poikaan, joka kalpeana seisoi polvistuneena tytön takana, vaan katseli tyytyväisen näköisenä uutta viininantajaa. Salissa vallitsi hiiskahtamaton hiljaisuus. Sitten tsaari löi sauvansa permantoon, otti pikarin ja joi sen tyhjäksi, ojensi tytölle jälleen ja sanoi: kaada! Tyttö täytti pikarin uudelleen, ja tsaari tyhjensi sen yhtä nopeasti, heitti tyhjän pikarin selkänsä taakse, niin että se kimmahti seinästä erään vanhan pajarin päähän, ja käski viittauksella tytön nousta ja asettaa pullon pöydälle. Kun tämä oli tapahtunut, sieppasi tsaari tytön syliinsä, istutti polvelleen ja kietaisi silkkiviittansa hänen ympärilleen, kun kevyissä kesäpukimissa olevan tytön helmat hulmahtivat ylös. Ennen kuin tyttö ehti äännähtääkään, oli tsaari jo pusertanut hänet lujasti itseään vasten ja nautti silmät rakosellaan ja syvään hengähdellen hänen nuoren ruumiinsa muodoista. (s.322)

Katsoessaan perälle Johannes näki miten tyttö ponnisteli tsaarin sylissä päästäkseen irralleen. Yli salissa vallitsevan melun kuului hänen kirkaisunsa, ja samassa hän saikin kiskaistuksi itsensä irti, tsaarin kouraan jäi puolikas repeytynyttä hametta, ja riekaleet alastoman alaruumiin yllä liehuen juoksi tyttö avoimesta ovesta toiseen huoneeseen heittäen oven perässään kiinni. Hälinä hiljentyi äkkiä. Kaikki odottivat, mitä tsari tekisi. Hän sieppasi keihässauvansa, heilautti sitä pari kertaa suun vääntyessä omituisesti vinoon kuin kaatumatautisen, mutta jysäyttikin äkkiä jälleen sauvan lattiaan ja huusi: "Juokaa! On juhla. Juokaa!" (s.324)

Tytöt olivat jo kauan odottaneet toisesa huoneessa, soittajat samoin. He olivat heti valmiina. Lyhyillä, tylpillä, luutun tapaisilla kielisoittimilla he helistivät huiman sävelen, jonka tahdissa kuusi tyttöä tanssi. Tsaari makasi jälleen pöydän reunalla käsivarsiensa tuessa, vojevodit Galitsin ja Bjalski istuivat hänen rinnallaan. Tytöt olivat nuoria, he tanssivat hyvin, ja heidän kevyet hameensa kohosivat joskus vinhassa pyörähdyksessä vaakatasoon vyötärön korkeudelle, jolloin yläruumis oli kuin leveällä tarjottimella, alaruumiin välähdellessä valkoisen paljaana. Kun tanssi loppui, heittäytyivät tytöt tsaarin eteen polvilleen. Ruhtinas Vorotinski heitti heille kukkaron, jolloin tytöt kimposivat ylös. Tsaari osoitti yhtä tytöistä, aivan nuorta ja vaaleaa, lausuen vain yhden sanan: tuo! Vorotinski meni tytön luo ja kuiskasi hänen korvaansa jotakin, jolloin tytön pää painui äkkiä alas, sitten hän juoksi nopeasti pois, toiset seurasivat.

Tsaari, ruhtinaat ja pajarit poistuivat myös. Juhla oli päättynyt. Tai oikeastaan: juhla vasta alkoi. Kun tsaari oli mennyt, pääsi ilo irralleen. Viini ja olut virtailivat, lisää ruokaa kannettiin pöytiin. Soittajat alkoivat soittaa, tyttöjä livahteli joka ovesta, hetken kuluttua heidän naurunsa helisi sotilaitten, upseerien ja muiden vieraiden hälinän seassa. (s.326)

Ruhtinatar taluttaa paikalle ja esittelee tsaarille tytöt, joiden joukosta tsaari valitsee uuden vaimon itselleen. Aivan kuin markkinoilla. Tsaari tutkii sääret ja kopeloi rinnat ja taputtaa takapuoleen, ja kuka enimmän hemaisee ja osaa sievimmästi keimailla tai on muuten luontoa vetävä, sen tsaari taluttaa sänkyynsä. Kunnes kyllästyy, ja sama näytelmä taas. Ne nuoret tytöt, joita myötäänsä tuodaan tsaaria huvittamaan, tsaari sitten naittaa hovimiehilleen ja nuorille upseereilleen, antaen hyvät myötäjäiset jokaiselle. Näihin myötäjäisiin otetaan varat kirkolta. - - Jossakin vanhassa palatsissa on tsaarilla vielä kaksisataa tyttöä kaiken varalta. ja kuitenkin hän on jo yli viidenkymmenen. (s.346)

Tsaari oli suunniltaan. Hänen tavallinen raivokohtauksensa, jollaisia hän oli usein saanut nyt viisikymmentä vuotta täytettyään, oli jälleen ottanut hänet valtansa pahimman laatuisena. Hänen silmänsä tuijottivat vuoroin suurina, vuoroin painuivat kokonaan umpeen, hän huusi ja huitoi nyrkeillään. Isä Eustakius yritti taltuttaa häntä ja koetti tarttua hänen käteensä, mutta tsaari iski nyrkillä rintaan rippi-isäänsä, niin että tämä kaatui voihkaisten korokkeen reunalle. - - (s.352)

Mutta ennen kuin he ehtivät lähteä, avautui korokkeen takana oleva ovi, ja siitä juoksi nuori nainen tsaarin luokse. Hän tarttui raivoavaa miestä käsiin ja sai ne pysähtymään alalleen. Tsaarin karjunta lauhtui ja lakkasi vähitellen. Läähättäen, silmät veristäen hän vilkaisi läsnäolijoita, kääntyi sitten äkkiä ja lähti tytön saattamana pois. - - Tuo nuori tyttö oli pitkä ja vaalea, tukka riippui kahtena komeana lettinä vyötärölle, ja hänen liikkeensä olivat yht'aikaa kissamaisen pehmeät ja voimakkaat kuin miehen. Venäläiseltä ei tyttö näyttänyt? Kuka hän oli? (s.353)

(Tyttö on tietenkin suomalainen. Hänen hyvin viileä kätensä tsaarin otsalla lievittää tämän tuskia ja siksi hän on pysynyt pitkään Iivana Julman suosikkina. Tapaaminen Johannes Jussoilan kanssa on kuitenkin kohtalokas.)

Lainailen mieluiten kuvauksia maantieteellisista paikoista ja arkkitehtonisista kaupunkimiljöistä, mutta nyt en voi. Vaikka Johannes Jussoila käy mm. minulle tutussa Danzigin valtavan suuressa Marian-kirkossa, sen kuvailu jää valitettavasti - vain yksisanaiseksi.