keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

83. Mukan karu Lappi

Luin yhdellä kerralla puolet Timo K. Mukan "Kyyhkystä ja Unikosta". Tunnelma imi mukaansa hyvin. Jotenkin tunsin kuvatun elinpiirin karuuden. Huomaan, miten muutamia harvoja yksinkertaisia nautintoja kuvatuilla ihmisillä onkaan. Yksinkertaistettu maailma. Helsingissä olisi tuhat ilonlähdettä ja huvitusta siinä missä Lapissa kymmenen.

Lapissa: Voi polttaa savukkeen. Voi ottaa viinaryypyn. Voi joskus käydä kauppa-autolla. Voi katsella tyhjää järveä. Voi käydä kalassa. Voi sytyttää nuotion... Siinä ajassa helsinkiläinen hyppää raitiovaunuun ja menee vaikkapa johonkin parista tuhannesta erilaisesta huvituspaikasta. Lapissa on enemmän nautintoja kuin Saharassa, ja ehkä saman verran kuin merellä.

Sitten luin Mukan loppuun. Hm, proosaruno-osuus ei mua vetänyt yhtä hyvin kuin suora kerronta. Alkupuoli oli parempi. Runoudessa esim. Jarkko Laine on aina onnistunut puhuttelemaan minua. Kaarina Valoaallosta pidän myös.

Pieti ja Darja toivat mieleeni omista kokemuksistani jotain.

Vierailin kerran kesällä Seinäjoen naapurikunnassa. Aivan suuren tekojärven partaalla oli luhistuva, seinät joka suuntaan kallellaan oleva, satavuotta vanha punamultainen maalaistalo, 2-vooninkinen, perintötalo, puoliksi omistajan sisaruksen kanssa, joka halusi luopua toisesta luhistuvasta päädystä. Ympärillä omistajatar kasvatti mitä erilaisimpia hedelmäpuita.

Kun Mukka kertoi Lapin mökeistä, vertasin koko ajan tuohon monena yönä kokemaani Pohjanmaan taloon, vuonna 2007, kaikessa sen vuosisataisessa jylhyydessä ja luhistuneisuudessa, kaikessa sen kertyneessä ja säilyneessä vanhassa lahossa tai viimeisiä maaleja hilseilevässä tavarassa. Hajuissa, tuoksuissa, hiirissä, myyrissä. Tekojärven veden loiskiessa melkein kivijalkaan nukuimme patjoilla jyhkeällä lankkulattialla, kuitenkin ilman kolmansia henkilöitä kuten Pietulla ja Darjalla Paukun tai Kolströmin äijät.

Ajoin Seinäjoelle pikavuorolla ja kävelin sieltä reppuineni, tuomisineni, toisen kunnan kautta, kirkonkylien, hajakylien ja erämaametsän halki suunnistaen 25 km perille... (ja 20 km takaisin, oikopolkua, enemmän suometsää - isompi kohde Seinäjoki kun oli helpompi löytää kuin pieni kohdetalo). Se oli kivaa. Ihmettelin Mukan Kolströmin kysymystä kävellenkö tulit - 5 km? Minä tulin kävellen 25 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti