lauantai 19. toukokuuta 2012

77. Vanhempi Sinnemäki n=ss (s. 1947)

Entistä 'Kulttuurivihkojen' päätoimittajaa (vuosina 1980-87) ryhdyin oikeastaan lukemaan nähdäkseni punaista? - Kuuntelin kerran Akateemisessa Kirjakaupassa teinien juttelua: "Tulen lukemaan 'Kapinatyöläistä', kun haluan oikein kiihottaa itseäni raivoon". Teinipoika käytti v-sanoja kuvatessaan puna-göbbelsien aikaansaamaa verenpaineensa nousua.

Enpä voinutkaan laskea Anssi Sinnemäen 'Vastakirjaa' käsistäni ennen kuin kaikki 120 juttua oli epäjärjestyksessä luettu (tapanani on usein lukea epäjärjestyksessä), muutama lapsuudenkuvaus tosin harppoen ja loikkien. (Lapsena en ymmärtänyt sarjakuvaa, jossa Roope Ankka oli kätkenyt rahansa ovelasti kirjaston osastolle, joka sisälsi "Aku Ankan lapsuutta koskevia teoksia". Miksi ne muka olisivat niin epäkiinnostavia, ettei kukaan vilkaisisi niitä? Ankkalinnalaiset kulkivat nokka pystyssä ohitse. Mutta ovathan lapsuuskuvaukset enimmäkseen tylsiä!)

Aikuisuuden ajalta Anssi Sinnemäen kirja on täynnä hyviä heittoja, huomioita, kritiikkiä, sekä listoja stalinisteille jaetuista palkinnoista. Kirjoittaja etsii, missä olisivat hänen lisäkseen kaikki muut vuoden 1968 Vallankumous- Ylioppilaslehden 33 päätoimittajaa? Vainajia oli jo 9. Vallankumous-sankarien kuolleisuusprosentti 40 vuoden ajalta oli 28 %. (s.30) (Miksi oikeastaan en kopioinut tähän listaa? Markku Lahtela oli mukana varmaankin? Muistan elävästi, miten hän kuoli laskelmoiden 43 vuoden ja 365 päivän iässä karkausvuonna 1980.)

Kirjoittaja itse kertoo urallaan toimineensa vuonna 2008 äitiyslomasijaisena Suomalaisessa Lakimiesyhdistyksessä - ensimmäisen vuoden harjoittelijan alimman sarakkeen taulukkopalkalla. (s.26)

"SKP:n ja KTL:n uskollinen soturi Marjo Kuusela on nimitetty akateemikoksi. Viimeinen keskustelu, jonka kävin Marjo Kuuselan kanssa tapahtui toukokuussa 1986, jolloin hän naureskellen vähätteli Tshernobylin [ydinvoimalaonnettomuuden] tuhoja, koska tuhojen liioittelu oli neuvostovastaista." (s.183)

Kaisa Korhonen unohti muistelmistaan noloimmat vuotensa. Chydenius kykkii kommunistien muistosäätiön bunkkerin portinvartijana. (Olen joskus miettinyt, antoiko pariskunta pojilleen nimet Parta-Kallen ja Viiksi-Josifin mukaan?) Aulikki Oksanen muistelee asiat aivan päälaelleen tehden roistoista marttyyrejä.

Kirjoittaja myöntää kääntäneensä ja pesseensä takkinsa. Samaa hän ehdottaa vanhoille tovereille. "Me taistolaisethan olimme henkeen ja vereen niiden puolta, jotka julmasti sortivat kansaa, kymmeniä miljoonia kansalaisia, ja pakottivat syyttömät tunnustamaan tekoja, joihin eivät olleet syyllistyneet. Onneksi emme päässeet valtaan."

"Säälittävän-kiukuttavaa on takertuminen valheeseen, jonka päälle vielä rehennellään: minulla ei ole mitään kaduttavaa. Onpas. Katuminen ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Olimme osa koneistoa ja sitoutuneet neuvostovallan politiikkaan ja sen tekoihin." (s.40)

"Taistolaisuus oli Neuvostoliitosta kurinalaisesti ja sotilaallisesti johdettua toimintaa. Vaikka se oli kollektiivista hulluutta, jokainen ihminen on itsestään vastuussa." (s.41)

"Minä, joka Neuvostoliiton-matkoillani en koskaan salakuljettanut mitään, jouduin monta kertaa nöyryyttävän erikoissyynäyksen kohteeksi, minkä vuoksi päätin lopettaa matkailun tähän maahan." "Tullimiehet pelaavat aikaa, ja sitä he tarvitsevat bisnestensä tekoon toisaalla junassa." (s.147)

Sinnemäen lapsenlapsi, alakouluikäinen tyttö, arvosteli kerran Tarja Halosen esiintymistyyliä TV:ssä: "Tuo ei kyllä sovi presidentille!" (hukkasin sivunumeron, sitaatti ulkomuistista). Toisessakin yhteydessä kirjoittaja palaa suosionsa kadottaneeseen känkkäränkkään: "Minun silmissäni Halonen menetti kasvonsa jo heti - - valtiovierailulla Latviaan. Äksy-Halonen läksytti julkisesti puolisoaan siitä, että tämä oli jäänyt seurueesta hieman jälkeen innostuttuaan tarkastelemaan torilla kaupattavia taideteoksia, Arvojohtaja elementissään." (s.179)

(Luin huvittuneesti sanomalehdestä, miten Latinalaisessa Amerikassa uusi presidentti otetaan vastaan taputuksin ja Hurraa-huudoin! Kun taas väistyvälle presidentille buuataan, Buu! BUU! Häivy! - jollei häntä jopa heitellä kenkärajoilla ja mädillä tomaateilla. Suomessa kaksi kuusivuotiskautta linnassa on aivan liikaa yhdelle poliitikolle, 12 vuotta. Halonen itse rinnasti uransa elinkautiseen vankilatuomioon.)

Waltarin lukemisesta Sinnemäki neuvoo: "Älä lue nuorena, kun et kuitenkaan ymmärrä. Älä lue vanhana, kun et kuitenkaan eläydy." (s.17)

Lopuksi viisas vastaus antikvaarille, kirjakauppiaalle: "Jos sinä löydät sen mitä olen etsimässä, minä en löydä sitä mitä en ole etsimässä." (s.66) Anssi Sinnemäen muistelmateos oli hyvä löytö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti