perjantai 11. marraskuuta 2011

75. Eero Paloheimon Sanoin

Utrion ja Linnilän kustannusliike Amanita näkyi julkaisseen 30 cm:n viivoittimen korkuisen, mutta pehmeisiin kansiin nidotun, 567-sivuisen tuhdin tiiliskiven Eero Paloheimon kootuista kirjoituksista vuodesta 1963 alkaen. Kannessa poseeraa jo valkotukkaisena 75-vuotiaana Vihreiden 1980-luvun villapaitaisiin karvaturri-koiraisiin lukeutunut tupla-tekniikantohtori (s. 1936).

Huolestuin Zeuksen kolkuttelevan jo kuoleman porteilla, jos pelastaa kellastuneimmatkin raapustukset vanhojen mappien pohjilta, etteivät leski ja perilliset dumppaa niitä kompostiin. Luin taannoin George Orwellin muistikirjoista tehdyn kopion, jossa oli huolellisesti listattu jopa Eric Blairin maaseutuasumuksen muutaman kanan munantuotannon kirjanpito, päivä päivältä: "Today 1 egg". (Blair ei voinut syödä kokonaista tiuta munia päivässä kuten Tony Halme.)

Mutta Paloheimopa kuului olevan nykyisin Kiinassa rakentamassa tulevaisuuden Ekokaupunkia. Hänen edellinen kirjansa oli käännetty kiinan-kielelle, "Sanoin"-kirjaa ehkä kuitenkaan ei. Minä olin viimeksi lukenut vasta erinomaisen tutkimusmatkansa "Tämä on Afrikka" (2007).

"Maailma, alustava luonnos" (1978), "Suomi - mahdollinen maa", "Maa", "Maan tie", "Välit selviksi ja joka suuntaan", "Megaevoluutio" sekä "Struktuuri" olivat Eero Paloheimon aiempia lukemiani teoksia. (Insinööritoimisto Paloheimo & Ollilan töistä kuuluisin oli kai purettuTurun Myllysilta.)

Aluksi tuntui raskassoutuiselta, että samaan Sanoin-kirjaan oli koottu sekaisin "Paikalle valettujen rakenteiden erityispiirteitä, kommentti Betoniteollisuuden keskusjärjestölle", Tuusulan kunnan Anttilan osa-alueen kaavoitussuunnitelmat paikallislehti Keski-Uusimaasta sekä lyhyitä, kätevästi 30 cm:n sivun korkuisia kolumneja niin Taloussanomista, Elonkehästä kuin Vihreästä Langastakin. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin:

Pelkät populistiset kolumnit olisivat kirjaksi koottuina enää osin jopa hattaran kevyitä heittoja. Betonin rakennustekninen lujuus painavoittaa kirjaa, vaikkei itsessään uppoaisi kuin muutamaan lukijaan. Yhdessä molemmista kovettuu massiivinen tiiliskivi, kahvipöytäkirja, jota voi käyttää kotitaloudessa tarvittaessa myös painona ja pönkkänä tietosanakirjojen osien tavoin. Mukavat lyhyet kolumnit voi lukeakin, yhden kerrallaankin. Kirja näyttää komealta hyllyssä tai lahjaksi annettuna. Selkämyksen kirjaimet tosin saisivat olla isompia, mahdollisimman suuria: EERO PALOHEIMO. SANOIN.

Kirjan päätöslukuna on Paloheimon ilmoitus erota Vihreät rp:stä lokakuussa 2010, seuraavista syistä:

Ylimitoitettu muuttoliike vahingoittaa maailmaa kolmella tavalla (ks. sivu 564):

1) Muuttoliike tuhoaa luontoa, kun taakse jätetty maa jää hunningolle ja väki siirtyy kuormittamaan uutta mantua.

2) Kulttuurit latistuvat. "Monikulttuurisuus" levittää kaikkialle samanlaisen monokulttuurin. (Sama kebab joka maassa.)

3) Yritteliäimmät ihmiset jättävät kehitysmaat ja ryhtyvät raatamaan hanttihommissa kehittyneiden maiden veltoimpien puolesta.

En lainaa suoraan Paloheimon omia sanoja, vaan tiivistän ja kärjistän tulkitsemani ajatuksen. Olen lyhytsanaisempi. Harmittelen, etten voi äänestää Paloheimoa presidentiksi tai uudelleen kansanedustajaksi, jollei hän asetu enää ehdolle. Mitä voisi äänestää, ellei Vihreitä?

Muutaman kerran Paloheimo ajautui tukkanuottasille puoluetoverinsa Osmo Soininvaaran kanssa, joka oli tämäkin hyvin arvostettu liberaali perusvihreä (ja eri vaalipiiristä). Soininvaara oli ehkä kuitenkin liiaksi omaa puoluejohtajuuttaan ja ministerinuraansa ajanut ammattipoliitikko, joka tavallisimpien poliitikkojen tavoin myötäili kansan lyhytnäköisiä, mukavuudenhaluisia mielihaluja. Kuten perustuloa eli kansalaispalkkaa, ettei meidän keskinkertaisten laiskanpulskeiden viihteen kuluttajien tarvitsisi nähdä vaivaa.

Carl Barksin piirtämä keksijä Pelle Peloton sanoi kerran renki Hansu Hanhelle inhoavansa eniten laiskuutta. He olivat löytäneet Hansun unelmaplaneetan, jossa kenenkään ei tarvinnut eväänsä heiluttaa saadakseen ruokaa, puista putoilevia hedelmiä.

***

Yhteinen syy ilmastokatastrofille sekä taloudellisille ja sosiaalisille ongelmille on räjähdysmäinen väestönkasvu. Mahdollisia toimenpiteitä olisi (ks. s. 562):

1) energiantuotannon, liikenteen ja maatalouden uudistaminen kestävälle pohjalle,
2) luonnon uudistaminen, mm. Saharan metsittäminen;
perhesuunnittelu, yhden lapsen politiikka.
3) tuotannon rajoittaminen menneisyyden mittakaavaan. (Tuleeko Pentti Linkola mieleen?)

***

Miksi Suomeen pitää rohkaista muuttamaan pysyvästi lisää ihmisiä? (ks. s. 273). Miksei rohkaista ulkomailla asuvia suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen? Onko ulkomaille muuttanut suomalainen huonompi kuin Suomeen muuttanut ulkomaalainen? Miksei kaikkien muuttoa muihin maihin tule rohkaista ja helpottaa?

***

Jos kolmannes maailman ennakoidusta lisäväestä muuttaisi teolliseen maailmaan tasaisesti olisi Suomen osuus 150'000 siirtolaista vuodessa (ks. s. 302).

Kolme vaihtoehtoa (vuonna 1990):

1) "Disperin". Otetaan 15'000 siirtolaista vuodessa ja maksetaan tästä 1,5 miljardia markkaa vuodessa (100'000 mk/hlö). Unohdetaan, että tulokkaat ovat lukeneinta väkeä, jota kaikkein eniten tarvitaan heidän kotimaissaan ja että oikeasti pitäisi ottaa 150´000 ja maksaa 15 miljardia, mutta ollaan iloisia kun Helsingin katukuva piristyy!

2) "Amalgaami". Suunnataan raha kehitysmaihin. Samalla summalla, jolla Suomessa autetaan yhtä siirtolaista voidaan lähtömaassa auttaa 400:ää. Mutta unohdetaan tämänkin ratkaisun väliaikaisuus. Väkiluvun kasvaessa avun tarve ja ongelmat pahenevat kertautuvasti.

3) "Ksylitol". Kohdistetaan kehitysapu perhesuunnitteluun. Yhden siirtolaisen hinnalla voidaan tosin ruokkia 400 ihmistä, mutta voitaisiin myös ehkäistä vapaaehtoisuuden pohjalta noin 40'000 hedelmöitymistä vuodessa. Tämä on inhimillisin, pitkäjänteisin ja kestävin vaihtoehto. Pannaan Helsingin katukuvaan piristystä kaipaavat sirkuskoulun pelleluokalle.

***

En referoi isompaa palaa kokoelmasta, jossa on myös tragikoomisen hauskoja matkakuvauksia, mm. Intian rautateiden lippuluukkujen byrokratiasta. Ammentakaamme enemmän suoraan alkulähteestä!

Lainasin teoksen Töölön kirjastosta, Helsingin Topeliuksenkadulta. Muidenkin Helmet-kirjastojen muutamat kappaleet vaikuttivat kaikki lojuvan joutilaina hyllyillä? Tätä teosta ei jonoteta tällä hetkellä kuten Jussi Halla-ahon painettuja blogikirjoituksia. Onko Paloheimo unohdettu Tuusulan Rantatien varteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti