keskiviikko 24. elokuuta 2011

74. Oriana Fallacin Mies

Muistan italialaisen naistoimittajalegendan, pitkine ja suorine hiuksineen hiukan Milla Magian mieleen tuovan, joka haastatteli poliittisia mahtimiehiä maailman valtalehdissä, myös Helsingin Sanomiin kokonaisen Sunnuntaisivun mittaisiksi käännetyissä artikkeleissa: Oriana Fallaci (1929-2006).

Haastattelujen 'uhreista' (moni mies oppi pian pelkäämään ja karttamaan teräväsanaista naista) mieleen tulee ensimmäisenä elokuussa 2011 ajankohtainen, vallasta syöstävä Libyan diktaattori Muammar Gaddafi.

Fallaci haastoi siskoja: "Jos voisit estää sodan suostumalla seksiin Gaddafin kaltaisen henkilön kanssa, toimisitko?" Ja sitten hän halveksui sievistelevien naisten arkailua ja kieltäytymistä. - Että maailma mieluummin tuhoutukoon yhden oman pienen pehmeän pepun mukavuuden takia?

Kirjassaan "Vaimoja Valtaa Vastuksia" (Karprint 1991, 160 sivua) eduskunnasta pudonnut vennamolainen populisti-kansanedustaja, Urpo Leppänen (1944-2010) kertoi rakkaudestaan SDP:n kansanedustajaan Sinikka Hurskaiseen eli 3. vaimoonsa ennen neljättä, eksoottista kuubalaista tanssijatarta Anaa:

"Elimme suuressa rakkaudessa ja teimme paljon työtä. Luimme Oriana Fallacin kirjaa 'Mies' ja elimme kuin Oriana Fallaci ja kreikkalainen kansanedustaja Alekos. Loputonta mielenkiintoista keskustelua ja intohimoista rakkautta." (Syksyllä 1983). (Leppänen s. 127)

Fallacin kirjaa on jonkin verran liikkunut kierrätyshyllyilläkin ja kun Leppänen otti sen puheeksi, tuli viimein luettuakin. UN UOMO 1979, Kirjayhtymä 1981, 572 sivua, suomentaneet Eila Leinonen ja Jorma Kapari.

Romaani on kirjoitettu "sinä-muodossa". 'Sancho Panzaksi' itsensä tunteva nainen (Oriana) puhuu monologia rakastamalleen 'Don Quijotelleen', joka on tuulimyllytaisteluidensa jälkeen kuollut, tapettu, murhattu, surmattu pois Kreikan politiikasta, tuo Alekos Panagulis.

Romaani on melkoinen tekstiryöppy tajunnanvirtaa. Jaksottavia kappalejakoja on usein vasta parin sivun välein. Tekstiä ei tee mieli lukea sanasta sanaan, vaan siitä silmäilee suuria kokonaisuuksia, runollisia maisemia, ja tekstiin palaa jälkeenpäin uudelleen, etsimään toisia vaikutelmia. Vankien kidutustapauksia tulee hypittyä yli.

Odotin kirjassa olevan eroottisia intohimokohtauksia, mutta ne jäävät melko viitteellisiksi. Paikannimet vilisevät, maailman suurkaupungit toisensa jälkeen, joissa Oriana käy haastattelumatkoillaan. Kaupungista toiseen lennetään tapaamisiin rakkaan kanssa melkein useammin kuin vaatimattomampi maalaisihminen kävelee pihapolultaan naapuriin...

Alekos taistelee Kreikan äärioikeistolaista everstijunttaa (1967-1974) vastaan.

"Akropolis-suunnitelma oli loistavaa hulluutta. Arkeologisen alueen valtaaminen sillä hetkellä kun se suljetaan yleisöltä, punaisen lipun kohottaminen Parthenonin ylle, ei siksi että sinä pitäisit yksivärisestä punaisesta lipusta, vaan siksi että punainen ärsytti junttaa ja erottui hyvin valkoista marmoria vasten, ja lopuksi Parthenonin panttivankina pitäminen uhkaamalla räjäyttää se ilmaan. - - Ja mikä panttivanki voisi olla arvokkaampi kuin Parthenon? Kukaan joka rakastaa kauneutta ja kulttuuria, sinä sanoit, ei ollut vieläkään lakannut kiroamasta Königsmarckia, joka oli vuonna 1687 ampunut Parthenonia tykeillä turkkilaisten karkottamiseksi, mutta turkkilaiset olivat tehneet siitä ruutivaraston. - - Akropolis on valloittamaton, sinä sanoit, se kohoaa jyrkkäreunaisella kalliolla, ja sinne on vain yksi pääsytie, propylaiaportti. - -" (s. 207-208).

Linkki Maantieteeseen ja Historiaan taitaa yhdistää kaikkea, mitä mieluiten luen? Muistan harrastavani myös lautapelejä, ja mitä lautapelit yleensä voivat ainoastaan opettaa: maantiedettä ja historiaa... Afrikan Tähdet, Inkan Aarteet, Capricornit ja muut.

Kreikan velkakriisin yhteydessä on tullut esiin, miten korruptoitunutta maata on hallinnut vuosikymmeniä (everstijuntan jälkeen ja sitä ennen) kaksi sukua keskenään vuorotellen: Papandreut ja Karamanlisit, isoisistä pojanpoikiin.

"Riitti että joku mainitsi Andreas Papandreun nimen kun aloit syytää suustasi loukkaavia huomautuksia: 'Se suunsoittaja! Se edesvastuuton! Se pelle ja huijari! - - Käsitin että Papandreu oli sinun mielestäsi erään nykyajalle tyypillisen sairauden ruumiillistuma: - - hän edusti suurisuista populismia joka haukkuu tyhjää vallankumouksellisuutta Mussolinin tapaan, joka kuvittelee ja uskottelee tahtovansa kansan parasta, abstraktia maksimalismia joka käyttää sosialismi-sanaa kuin muodikasta pukua jolle se on pelkkä tuottoisa valhe. Sinun halveksuntasi häntä kohtaan ei siis ollut pelkkä yksityisasia vaan koski vasemmistopolitiikan ammattilaisia, seikkailijoita jotka julkeudellaan tuottavat hyötyä oikeistolle, panevat alulle vallankaappauksia ja peittävät likaiset temppunsa Järjestyksen ja Lain valepukuun." (s. 285-286)

"Otetaan esimerkiksi vasemmistointellektuelli, jollainen nyt on huudossa, - - jollainen seuraa muotia mukavuuden tai pelon tai mielikuvituksen puutteen vuoksi: hän on aina hyvässä uskossa valmis tuomitsemaan oikeistodiktatuurit muttei juuri koskaan vasemmistodiktatuureja. Edellisiä hän analysoi, tutkii, taistelee niitä vastaan kirjojen ja manifestien avulla; jälkimmäisistä vaikenee tai puolustelee niitä. - - Lyhyesti sanoen aikamme vakava sairaus on ideologia, ja tartunnan kantajia typerät intellektuellit: maallikkopapit jotka eivät tunnusta että itse elämä - - osoittaa heidän dogmiensa keinotekoisuuden. Niiden haurauden, niiden epärealistisuuden. - - Ota lipusta pois risti ja aseta sirppi ja vasara tilalle niin näet että itse asia pysyy samana: rätti liehuu samojen vanhojen etuoikeuksien, samojen vanhojen kunnianhimojen ja samojen vanhojen juonittelujen yllä." (s. 309-311)

"Tänään sosialismista on tullut kaikkien ruokien kastike, kaikkien valheiden koriste, muoti. Mussolinikin lähti liikkeelle sosialismista, samoin Hitler. - - Joku sanoo sosialismi ja te seuraatte perässä kysymättä mikä sosialismi, katsomatta silmiin sitä joka sanoo sosialismi, Papandreun poika esimerkiksi on kirjoittanut alushousuihinsa sanan sosialismi, ja samoin sanat vallankumous, vastarinta. - - Jopa Papadopulos nimitti vallankaappaustaan vallankumoukseksi, ja samoin Pinochet." (s.359) (Poika-Papandreu on tässä vaiheessa vasta Andreas, ei nykyinen pääministeri, Andreaksen poika.)

Alekos lähti Moskovaan Nuorisokongressiin, hänet oli kutsuttu kahdeksi viikoksi, mutta hän palasi takaisin kahdessa ja puolessa päivässä. Suuttuneena.

"Minä näin Punaisen torin, missä kupolien huipulla on ristin paikalla tähti, sehän on sama. Minä näin Pyhän haudan, eli Leninin mausoleumin. Minä näin uskovaiset jonossa rukoilemassa Pyhän käärinliinan siis Leninin palsamoidun ruumiin edessä. Jonossa kuin kesyt ankat, ne typerykset. - - Ja sitten minä näin kolmen poliisin lyövän yhtä miestä aivan kuin Theofilojannakos ja Babalis löivät minua. Eikä suinkaan Ljubljankassa kuulustelujen aikana vaan hotellin baarissa. Hotellissa jossa asuvat ulkomaalaiset joilla on ulkomaista valuuttaa, Rossijassa. He löivät häntä koska hän yritti mennä sinne vaikkei ollut rikas eikä ulkomaalainen. - - He tekivät hänestä muusia. Ja hän huusi 'Svobodu! Svobodu!' 'Antakaa meille vapaus!' - - Minun maassani diktatuuri kesti kahdeksan vuotta mutta heillä se on ollut viisikymmentäkahdeksan vuotta." (s. 385-386)

"Eräs seitsemänkymmenenneljän ikäinen kenraali, vatsalta kaulaan mitalien peitossa, otti sinut lentokentällä vastaan sanoen olevansa Neuvostonuorison johtaja. Sitten hän vei sinut mustalla autolla Kongressipalatsiin missä arvohenkilöiden korokkeella ei ollut yhtä ainoata nuorta: siellä oli vain vanhoja kenraaleja niin kuin lentokentän kenraali, vatsalta kaulalle mitalien peitossa niin kuin lentokentän kenraali. Ilman että nuoret uskalsivat vastustaa he vuorottelivat synkkinä mikrofonin ääressä ja puhuivat pelkästään Marxista, Leninistä, Stalingradista, ei koskaan muusta. Asia sai sinut voimattoman raivon valtaan - - Sinä halusit nähdä Majakovski-aukion jolla 60-luvulla Vladimir Bukovski ja Majakkaryhmä lukivat Jurkan runoja." - - (s. 386-387)

"Sinä kysyit mikä oli se rakennus ja se patsas, - - ja niin sait kuulla että se oli Felix Dzerzhinskin, Tshekan, sittemmin GPU:n, sittemmin KGB:n perustajan patsas, rakennus oli Ljubljanka, jokaisen ESA:n katedraali, jokaisen piinan, jokaisen rangaistuksen paikka niille jotka eivät tottele ja etsivät vapautta. Silloin sinut valtasi halu paeta. Mutta aamulla musta auto vangitsi sinut uudelleen viedäkseen sinut uudestaan Kongressipalatsiin vanhojen kenraalien joukkoon jotka puhuivat Marxista, Leninistä ja Stalingradista - - puoleen päivään asti, jolloin selitit että menisit haukkaamaan raitista ilmaa ja hyppäsit taksiin ja annoit ajaa Shtshlovakatu 48 b:hen jossa asui Andrei Saharov - -" (s. 388).

Kirja saa jatkaa kiertoaan, mutta valitut muistumat jäävät tallentamaan tunnelmaa ja kuvausta yhdestä epämuodikkaasta taistelevasta yksilöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti