perjantai 30. heinäkuuta 2010

62. Waltarista Akuun

Luin Mika Waltarin Johannes Angeloksen, Konstantinopolin ja Bysantin häviöstä 1453. Aluksi arvelin, että voisi olla kuiva? Rakkaustarinakin, joka alkoi: "Silloin näin hänet!" melkein ekalta sivulta, paperinen? Mutta ei ollutkaan, kuvaus imi mukaansa ja sai eläytymään... kuin olisin ollut paikalla ja tuntenut kaiken itse. Vaikutuin!

Sain virikkeen, kun radiossa joku nuori historioitsija sanoi Waltarin kirjan lukemisen määränneen kohtalonsa. "Mikä niistä?" "Johannes Angelos". - (Onkin Sinuhen jälkeen toiseksi käännetyin Waltari maailmalla).

Päätin lukea kaikki, jos mulla vain on aikaa! Seuraavaksi ehkä Mikael Karvajalka. (Luettu aiemmin: Sinuhe. Mikael Hakim. Suuri illusioni. Yksinäisen miehen juna. Aiotko kirjailijaksi? Siellä missä miehiä tehdään. Kiinalainen kissa. Komisario Palmun erehdys. 12 pienoisromaania.Ym.)

Luinkin "Isästä poikaan" - Waltarin isoisän ja isän ja lapsuuden ja Helsingin kasvamisen tarina (vuoteen 1935). Odottamaani hieman ohuempi Helsingin yksityiskohtien kuvaukseltaan. Ja luin Waltarin "Kirjailijan elämäkerran" sekä "Mielikuvituksen jättiläisen".

Isä Toimi Waltari oli kiihkeä vankilapastori, kuoli 32-vuotiaana Mikan ollessa 5 v. Olga-äiti oli kaunis 18-v. koulutyttö Porvoossa mennessään naimisiin opettajansa kanssa. Mikan ekat kirjat: "Jumalaa paossa". ja julkaisematta jätetty runoteos: "Lauluja saatanalle". Mikan motto: "Nöyryys ja intohimo". "Ja myös hiukan kaunista turhuutta". Mika sanoi nuorena toivoneensa, että kuoltuaan hänelle pystytettäisiin ratsastajapatsas Kauppatorille, mutta vanhemmiten hän olisi tyytyväinen, jos kaupunkiin rakennettaisiin hänen nimelleen omistettu pisuaari.

Sinuhen taustana oli II maailmansodan aiheuttama pettymys (Niin on aina ollut ja on aina oleva), Angeloksen (ilm. 1953) taustaksi näkee helposti kylmän sodan. Kirjoitettu ennen Stalinin kuolemaa. Itä nujersi lännen silloin 1453. Notaras juonittelee turkkilaisten hyväksi. Sulttaani oli luvannut korottaa hänet korkeaan asemaan... - Seivästikin hänen irrotetun päänsä korkeamman pylvään nokkaan kuin muiden teloitettujen. Waltarin mustaa huumoria.

***

Waltarimaista historiankerrontaa sarjakuvana: 'Ankantekijät', osa 7

Carl Barksin (1901-2000) seuraaja oli tavallaan Tony Strobl (1915-91), "Vankka Perus-Ankan piirtäjä", joka teki siistiä jälkeä jopa 5 sivua päivässä 1950-70-luvuilla, yhteensä 16'000 sivua eli 2x Barksia enemmän. Luin valikoiman (Ankantekijät osa 7).

Tunnetusti Akuista on tehty tuhruisia underground-versioita, joissa Mikki piikittää heroiinia ja Minni pettää häntä pöksyt kintuissa Hessun kanssa. Mutta millasia mahtavat olla 'uskalletuimmat' kohtaukset perus-lastenlehdessä? Hessu vetämässä niin monta pirtelöä tai Aku Sihijuomaa, että päihtyvät ja sammuvat, sitä nähtiin 1960-luvulla! Entäpä erotiikka?

Stroblin piirtämässä "Korakarumin aarteessa" (käsikirjoitus Barks) Ankat kuvittelevat huumattuina olevansa 1001 yön ajoissa: Aku innostuu "Kaldeasta tuoduista nuorista orjattarista" (viehkeitä ankkaneitoja rautakahleissa). Tämä julkaistiin Aku Ankassa vuonna 1969. Muistinkin ja tarkistin.

Sen sijaan seuraava outo pitkä kuva oli silloin poistettu: Roope sanoo: "Näpit irti, Aku! Jos ostat vielä lisää orjia, joudun korottamaan veroja ruokkiakseni heidät kaikki." JA: "Sama koskee teitä, pikkuprinssit!" - Tupu ja Lupu ovat kiskomassa kaulakahleista mukaansa kumpikin kokoistaan valkeaa ankkatyttöstä, joilla on mustat hiukset ja mustiksi rajatut kissamaisen eksoottiset silmät. Ankanpojat vilkuilevat Roopeen syyllisen näköisiä kuin olisivat jääneet kiinni tupakka-askista tai pornolehdestä.

Kuvan sensurointi on voitu tehdä jo Tanskan Egmontissa (tai siihen aikaan Gutenbergshusetissa) koko Pohjois-Eurooppaakin varten. - Kerrankin tuomari piiskasi sauvalla itkevää Karhukoplaa, mutta Egmont piirrätti tilalle tuomarin käteen vain niin pitkän ja liikuttavan nuhdesaarnan, että koplaa ihan itketti sen ääneen lukemista kuullessaan.

Myöhemmät naiskirjoittajat ovat tuoneet Akuun romantiikkaa: naiskaunottaret ovat olleet kiltin ja siistin kauniita kuin 25-vuotias alakoulun opettaja, johon Akua lukeva 8 vuotias poika voisi olla ihastunut - ja varmaan siten viehättävätkin lukijakuntaa.

***

Huomasin Akun kuolleen, oppikoulustani tutun, koulun keskusradion uutistenlukijan, joka taisteli muinaisen roomalaisen tavoin voittaakseen puhevaikeutensa: Aku Tapio Tapiovaara (1957-2007), tunnetun vasemmistolaisen kuvataiteilijan, graafikko Tapsa Tapiovaaran poika ja talvisodassa kuolleen legendaarisen elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaaran veljenpoika. Spontaanisti ensin ajattelin että Aku Tapiovaara kuoli nuorena, kunnes tajusin, että olihan hän sentään jo yli 50-vuotias. Hän oli harrastuksenaan erityisen kiinnostunut avaruustutkimuksesta, kävi TV:n Tuplassa ja Kuitissakin kilpailemassa aiheesta, taisi jopa voittaa pääpalkinnon. Unohtumaton ihminen.

***

Rooma-kirjallisuutta kului ennen matkaani Roomaan 2007. Paavin "veljenpojat" oli aikoinaan kiertoilmaus paavin omille aviottomille lapsille - voisikohan katsoa epäillen myös Tupua ja Lupua?

(Arkistostani vuodelta 2007)

1 kommentti: