lauantai 17. huhtikuuta 2010

47. Pakko lukea

Per Maaranniitty: 'Sarkastista', kertoi olevansa kirjastoholisti. Hänen on pakko lukea kirjoja lähes päivittäin. Joskus hän on hädässä joutunut lukemaan pari lääkäriromaaniakin: "Molemmissa oli samat sanat, vain sanajärjestys erilainen."

Mietin, mitä minä lukisin viihteeksi? Tarkoitukseni on aina analysoida lukemaani, oppia ja oivaltaa jotakin. Dekkaritkin luen opiksi. Yleensä luen vain yhden kirjan kirjailijalta, ellei ole niin hyvä, että haluan lukea muutkin.

***

Luin Barbara Gordonin kirjan "Vanhempi mies, nuori nainen". Amerikkalaista huttua, mutta ajatuksiakin: "Mitä muuta romantiikka on kuin palvontaa?"

"Vanha mies ei kyllästy vanhaan puolisoonsa siksi, että tämä ei ymmärrä häntä, vaan siksi, että tämä ymmärtää jo liian hyvin: vaimo muistuttaa miestään sellaisistakin nuoruuden erehdyksistä, joita mies ei enää haluaisi muistaa... tai: "Laita nyt ne villasukat, ettei käy niinkuin toissa vuonna kun vilustuit tosi pahasti itsepäisyyttäsi..."

***

Valistusfilosofi Denis Diderot on kiehtonut mua nuoresta pitäen. Hänen väitetään olleen viimeinen ihminen, joka pystyi omaksumaan koko oman aikansa sivistyksen - kaikki tieteenalat. Hän oli lukenut kaiken tärkeän ja laati d'Alembertin kanssa Ranskan Suuren Ensyklopedian.

Suomessa 100 vuotta sitten muuan V. Hämeen-Anttila laati yksinään yksiosaisen tietosanakirjan, luonnollisesti ulkomaisista ensyklopedioista käännellen. Kirja on kuuluisa siitä, että tekijältä pääsi kokonaan unohtumaan niinkin laaja hakusana kuin Kiina!

***

Hankalia kirjoja, joista en pidä, mutta luin silti sitkeästi loppuun, on Gabriel Garcia Marquezin "Sadan vuoden yksinäisyys". Aloitin monesti, jätin monesti, mutta kahlasin lopulta läpi. Tarina tai ajatusvirta rönsyili liian moniin suuntiin kaiken aikaa, mistä tahansa minne tahansa. Saatan tosin itsekin kirjoittaa juuri moittimallani tavalla.

Jos juutun kirjaa lukiessani johonkin kohtaan, jätän merkin, mutta kokeilen lukea jostakin muualta, vaikkapa viimeisen luvun tai keskiväliltä. Voikin löytyä aivan uusi vire! Eihän monesti kirjaa ole kirjoitettukaan järjestyksessä. "Kirjoita ensin helpoimmin syntyvä osa", tai lue sellainen. Palaa myöhemmin vaikeaan kohtaan, täydellisyyden ja täydennyksen vuoksi.

***

Selailin kirjakaupassa Äidinkielen opetustieteen seuran aktivistin, professori Katri Sarmavuoren muistelmateosta. Hän oli äidinkielenopettajani Timo K. Saarniemen (1942-2005) hyvä ystävä ja etsinkin juuri viitteitä "Teksiin". Löysin ainakin kuvan tyyppiä "Minä itse Turussa ja oikealla Timo Saarniemi".

Jälleen opettajana on tutkija, jonka oma kirjoitustyyli ei häikäisevästi ylitä normaalin ihmisen ainekirjoitustasoa. Toisaalta taas kerran voi nauttia persoonallisesta 'omakustanteen rosoisuudesta', jonkin elegantin sujuvuuden sijasta. Hyvin pistää esiin särmää pyöreän hioutumisen asemesta.

Eräänkin luvun otsikko taisi olla "Unto Särmävuo - puhumaton mies". Uteliaisuutta herättävää. Kirjoittaja kertoi aikoneensa otsikoksi "Tylsä tyyppi", mutta esilukijansa sanoi, ettei käy, joten hän muutti sanojaan. Rouva tutustui herraan Helsingin Sanomain "Henkilökohtaista"-palstan kautta... Herra toimi tullauksen osastonjohtajana, kunnes lakkautti itse osastonsa - ja pääsi eläkkeelle. Herra oli tylsähkö jo heti alkuun, myöhemmin lisäksi pikkumainen puhumaton nariseva vähäsielu ja ja ja jah... - Vaan 22 vuotta hänen kanssaan pitkästyin, mutta juoksihan hän muidenkin helmojen perässä, kunnes otin avioeron. Muuta en hänestä muistakaan. Tylsä tyyppi. (Tai jotakin sinne päin?) Hauska tyyppi, ajattelee lukija.

(Arkistostani vuodelta 2005)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti