maanantai 8. helmikuuta 2010

34. Suurlahjoittaja Ted Turnerin 11 lupausta

Ted Turnerin (s.1938) ja Bill Burken kirjoittamat muistelmat kiitävät kuin höyryjuna. Luin pysähtymättä 12 ensimmäistä lukua ja 177 sivua, paitsi ohitin purjehduskilpailut. Sitten herpaannuin kronologiasta, mutten malttanut olla lukematta takaperin: Liite sivulta 435, luku 33, 32, 31... 28. Suosittelen takaperin lukemista lähes aina, paitsi arvoitusdekkarien.

Alkuteoksen nimi on: "Call Me Ted", mutta Suomessa "Ted Turner. Elämäni mediabisneksessä" (suomentanut Seppo Hyrkäs, Otava 2009). Kirjaa piristävät tekstin toisinaan katkaisevat insertit, joissa joku muu tapahtumiin liittyvä henkilö kertoo lyhyesti oman näkemyksensä asiasta ja Tedistä (kuten tämä siis pyytää itseään kutsuttaman).

Amerikan-ilmiöt ristivalottuvat. Isä Ed oli ulkomainosyrittäjä, joka laajensi reviiriään kaupungista toiseen. Isän firmassa Tedkin aloitti. Aku Ankan jutuilta kuulostaa, miten suuren pysäköintialueen keskelle voi jäädä mökki ja mummo, joka ei suostu myymään tonttiaan. Eikä tämä suostu edes vuokraamaan talonsa seiniä jättimainostauluille, jotka peittäisivät ikkunatkin. Ted keksi tarjota mummolle vuokran lisäksi - ilmastointilaitteen! ja sai hankittua loistavan mainospaikan!

Väkivaltainen alkoholisti-isä pisti Tedin kristilliseen sotilaalliseen sisäoppilaitokseen, jossa lapset ylenivät sotilasarvoissa toisiaan käskyttäen ja kurittaen! TV-dekkari Columbo kävi kerran sellaisessa koulussa, mutten uskonut niitä oikeasti olevan? Etelävaltiossa oppilaslössi luuli käyvänsä yhä vuosien 1861-65 sisällissotaa Unionin jenkkejä, kuten Turneria, vastaan.

Rehtori ja kurituslautakunta pieksivät viikoittain Tediä, joka keppostellessaan saattoi salakuljettaa säkissä asuntolaan kolme vauhkoa oravaa tuomaan vilskettä. Aikuisena Ted pisti omatkin poikansa rakkaaseen opinahjoonsa (joka tosin oli luopunut sotilaskurista) ja rahoitti sitä suurlahjoituksella.

Kuuluisimmillaan Ted Turner oli joko naidessaan näyttelijätär Jane Fondan tai silloin, kun hän lahjoitti Yhdistyneille Kansakunnille miljardi dollaria! Hänen merkittävin saavutuksensa oli uutiskanava CNN:n (Cable News Network) perustaminen 1980.

Turner olisi mieluiten halunnut ostaa miljardilla sen rästivelan, jonka maksamista YK:lle USA oli vitkutellut, alkaakseen itse karhuta velkaa USA:lta, samaan tapaan kuin perintätoimistot ostavat omalla riskillään maksuhäiriöisten velkoja ja aloittavat karhuamisen. YK-velan siirto ei kuitenkaan ollut lakien mukaan mahdollista.

Turnerin toinen vaihtoehto oli lahjoittaa heti miljardi käteisenä YK:lle. Mikäpä sen näyttävämpää! Sekään ei ollut mahdollista, koska YK ei saanut ottaa rahaa yksityishenkilöltä. Jäljelle jäi mahdollisuus perustaa säätiö, joka vuosittain tukisi YK:ta, sata miljoonaa vuodessa, kymmenen vuoden ajan.

Kirjan keskivaiheet ovat ikäviä Turnerin yrittäessä sutena susien joukossa juonia vihamielisiä yrityskaappauksia Kirk Kerkorianin ja Michael Milkenin kaltaisten tyyppien kanssa. Tedin vision mukaan TV-yhtiö tarvitsisi elokuvayhtiön. USA:ssa pariutuivatkin ABC ja Disney, CBS ja Paramount, NBC ja Universal sekä Rupert Murdochin Fox ja 20th Century Fox. Turner hankki Hanna-Barberan piirrosfilmit ja MGM:n vanhat klassikot (alkutunnus: karjahteleva leijona).

Lopulta Turner fuusioitui mediayhtiö Time-Warnerin kanssa (Time-Life -lehdet ja Warner Bros. -elokuvat). Mutta sitten iski Internet-huuma ja paisui IT-kupla. Pelkillä tulevaisuuden lupauksilla pörssissä pullistellut tulokas AOL (America-On-Line) osti ja sulautti Time-Warnerin Turnereineen päivineen.

Ted Turnerin omaisuus kasvoi IT-ilmapallon myötä 10 miljardiin dollariin, mutta hän ei voinut sisäpiiriläisenä myydä osakkeitaan, ennen kuin pallo puhkesi ja hänelle jäikin enää vaivaiset pari miljardia. Hän lohduttaa lukijoitaan, että tulee silläkin rahalla toimeen eikä tarvitse hätäapua.

Amerikkalainen perhetraditio jatkuu: Tedin kolme poikaa keskittyvät isänsä tavoin työuriin, kun taas kaksi tytärtä omistautuvat perheilleen, lapsilleen ja hyväntekeväisyydelle. Tedin ainoa sisar kuoli lapsena vaikeaan sairauteen ja Tedin isä ampui itsensä vuonna 1963 pojan ollessa jo 24-vuotias liikemies ja kahden lapsen isä. Kolmas vaimo Jane Fonda heräsi uskoon ja pariskunta päätyi eroon, kun Tedin pää ei pehmentynyt hengelliseen avautumiseen.

Kuitenkin äkillisen ydinsodan ja maailmanlopun koittaessa on CNN varautunut viimeisenä lähetyksenään esittämään nauhoitetun virren "Sua kohti Herrani", jolla Titanicin urhoollinen soittokunta hyvästeli elämän hukkuessaan laivansa mukana syvyyksiin. Uutiskanavan seuraajat: olkaapa tarkkoina!

Sitä ennen Ted Turner on ostanut useita valtavia maatiloja Montanasta, Nebraskasta, Oklahomasta, Etelä-Dakotasta, Uudesta Meksikosta ja Kansasista, yhteensä yli 800'000 hehtaaria eli yli 8000 neliökilometriä. Hänestä on tullut Yhdysvaltain suurin maanomistaja.

Tedillä riittäisi läänitystä 90 km x 90 km, jos alueet liittyisivät toinen toisiinsa. Tedille kuuluu jo tuhannesosa eli promille Yhdysvalloista. (Se vastaisi 1/40 eli 2,5 prosenttia Suomesta). Samaa kokoluokkaa ovat Kittilän kunta Lapissa tai Kreetan saari Välimeressä. Ted rauhoittaa alueensa Villin Lännen maisemiksi tai biisonien laitumiksi.

Suomessa Tuula-Maria Ahonen keksi "Roska päivässä" -liikkeen. Myös Ted Turner poimii New Yorkin kadulla näkemänsä roskat ja vie ne jätesäiliöön. Tämän todistaa nähneensä köyhien Grameen-pankin perustaja, Nobel-palkittu Muhammad Yunus.

Paras lopuksi: Ted Turner pitää aina taskussaan 11 lupauksen listaa, jota hän näyttää muillekin ihmisille milloin vain mahdollista. Tiivistän lapun tekstin tähän:

1) Lupaan huolehtia planeetastamme ja sen elävistä olennoista.
2) Lupaan kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja ystävällisesti.
3) Lupaan, etten hanki useampia kuin yhden tai kaksi lasta.
4) Lupaan yrittää pelastaa ympäristöstä sen mikä on yhä luonnontilassa.
5) Lupaan käyttää uusiutumattomia luonnonvaroja mahdollisimman vähän.
6) Lupaan käyttää kemikaaleja ja torjunta-aineita mahdollisimman vähän.
7) Lupaan tukea vähäosaisempia omavaraisiksi ja ihmisarvoiseen elämään.
8) Kannatan YK:n välitystoimia kiistoissa enkä hyväksy sotilasvoiman käyttöä.
9) Kannatan aseriisuntaa ja joukkotuhoaseiden hävittämistä.
10) Kannatan YK:n pyrkimyksiä planeettamme olojen parantamiseksi.
11) Kannatan uusiutuvia energiamuotoja ja kasvihuonekaasujen vähentämistä.

Millaisia lupauksia muut ihmiset tekevät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti